Shows / Radio Voiman podcastit

Radio Voiman podcastit
Radio Voima on aktiivisen päijäthämäläisen aikuisväestön oma paikallisradio. Paikalliset uutiset, mielenkiintoiset ilmiöt ja tarinat sekä alueen tapahtumat ovat ydinsisältöämme. Radio Voima on kuin Lahti: rosoinen, hieman ennakoimaton ja välillä naurettava. Rakkaus kaupunkiin ja koko Päijät-Hämeeseen, sen elämänmenoon ja yhteishenkeen kuuluu, kun kuuntelet Radio Voimaa.
Episodes
Radio Voiman podcastitLahdessa julistetaan tiistaina laturauha – pienet taaperot spagaattiasennossa, kilpahiihtäjämme ja kaikki siltä väliltä mahtuvat Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtajan mukaan sovussa hiihtämään
Lahden Salpausselällä julistetaan huomenna tiistaina 13. joulukuuta laturauha. Lahden Hiihtoseuran toiminnanjohtaja Janne Marvaila kertoi maanantaina Radio…
Radio Voiman podcastitJoulukylän emäntä toivoo anniskeluluvan vetävän ihmisiä : "Sitä on kuitenkin joka vuosi niin kovasti perään huudeltu, että toivottavasti se nyt kiinnostaa"
Joulukylä avautuu Lahden Kauppatorilla lauantaina 10. joulukuuta kello 10. Joulukylän emäntä Inkeri Määttä arvioi Radio Voimalla torstaina, että Lahden…
Radio Voiman podcastitFormiaatin käytöstä kevyen liikenteen väylillä ollaan luopumassa - kunnossapitopäällikkö kertoo palautteesta: "Ei sitä ole tarvinnut lukea rivien välistä, että mitä mieltä asiasta ollaan"
Lahden kaupunkiympäristölautakunta käsittelee kokouksessaan 14. joulukuuta formiaatin käytöstä luopumista kevyen liikenteen väylillä. Kunnossapitopäällikkö…



Radio Voiman podcastitVapaaehtoinen kiittää päijät-hämäläisiä ukrainalaisten auttamisesta: "Tässä on päässyt näkemään aivan ihanan puolen meistä ihmisistä"
Vapaaehtoiset järjestävät joululahjakeräyksen Päijät-Hämeeseen sotaa paenneille ukrainalaisille perheille. Vapaaehtoinen Johanna…
Radio Voiman podcastitHallintoylihoitaja Pertti Sopanen kertoo, mitä hyvinvointialueen sote-keskukset tarjoavat päijät-hämäläisille
Radio Voimalla käynnistyneessä ohjelmasarjassa pureudumme uuteen Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen ja sen tuomiin muutoksiin. Keskeisiä muutoksia sosiaali- ja…


Radio Voiman podcastitMessilän kausi avattu
Messilän rinnepäällikkö Sami Mattiniemi kertoo Radio Voiman haastattelussa, että rinteet avattiin viime vuonna samalla päivämäärällä. - Aamusta ja aamupäivästä…
Radio Voiman podcastitPienyrittäjien Aatekaappi löysi joulukaupalle pop up-tilat Lahden keskustasta
Lähes 30 pienyrittäjää on avannut noin 170 neliön joulukaupan Lahden keskustasta Hämeen Helmestä. Viime vuonna ei joulukauppaa ei järjestetty koronatilanteen…
Radio Voiman podcastitKymmenes ja viimeinen kerta, kun Lahdessa järjestetään lihamukin syönnin MM-kisat
Lahdessa järjestetään tänään viimeistä kertaa lihamukin syönnin MM-kisat Ravintola Tirrassa. Ensimmäistä kertaa kisojen historiassa mukana kisaamassa on…
Radio Voiman podcastitErika Vikmanin keikkabussista varastettiin tavaraa kymmenien tuhansien eurojen arvosta, kiertue kuitenkin jatkuu
Lahdessa perjantaina loppuunmyydyn keikan heittäneen Erika Vikmanin keikkabussiin murtauduttiin yöllä. Vikman kertoo tapauksesta Facebook-tilillään. Varkaiden…
Radio Voiman podcastitLahteen Stratovariuksen kanssa keikkailemaan saapuva Timo Kotipelto tunnustaa stressaavansa liikaa: "Mielenrauhaa toivoisin kaikille muille, mutta varsinkin itselleni"
Stratovarius saapuu esiintymään ensimmäistä kertaa Möysän Musaklubille tulevana maanantaina 5. joulukuuta. Yhtyeen keulahahmo Timo Kotipelto mietti Radio…
Radio Voiman podcastitJoulukiertueelle Lahteen lasten kanssa laulamaan saapuva Saara Aalto muistelee haikeana jo kuopattua Lahden ammattikorkeakoulun musiikkiteatterilinjaa: "Lahdella oli aikamoinen oma juttu!"
Saara Aalto saapuu joulukiertueellaan Lahteen esiintymään Ristinkirkkoon yhdessä Lotilan musiikkiluokkien kuoron kanssa maanantaina 5. joulukuuta. - Lapset on…
Radio Voiman podcastitNuoret eivät ole ehkä ymmärtäneet tekevänsä vapaaehtoistoimintaa: "Voi olla, että omassa elämässä jo on vapaaehtoistoimintaa, vaikkei sitä ole ajatellutkaan sillä nimellä"
Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietetään Suomessa perjantaina 2.12. Päijät-Hämeen vapaaehtoistoiminnan verkoston alueellinen koordinaattori Hanna…
Radio Voiman podcastitHyvinvointialuejohtaja Petri Virolainen kertoo, miksi hyvinvointialueet tehtiin ja mikä niiden myötä muuttuu
Tässä ohjelmasarjassa pureudumme uuteen Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen ja sen tuomiin muutoksiin. Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää alueen sosiaali-…
Radio Voiman podcastitKonsta aikoo pysyä perheineen Lahdessa: "Toki soisin kaupunkiimme enemmän positiivisuutta ja rohkeutta, etenkin ihmisten välistä rohkeaa kanssakäymistä"
Konsta Hietanen lähtee elämänsä ensimmäiselle joulukiertueelle ja kiertue saavuttaa Lahden Ristinkirkon 10. joulukuuta. - Tämä on pitkäaikainen haaveeni, jonka…
Radio Voiman podcastitSivistyslautakunnan puheenjohtajan mukaan yhä useampi alakoulun oppilas kieltäytyy menemästä kouluun: "Tämä on hirvittävän huolestuttava suunta"
Lahden sivistyslautakunnan puheenjohtaja Marju Markkanen kertoi keskiviikkona Radio Voimalla, miten sivistyspuolen ensi vuoden yli miljoonan euron säästöä…
Radio Voiman podcastitKaupunginjohtaja Pekka Timonen katsoo luottavaisena Lahden tulevaisuuteen
Lahden kaupunginvaltuusto paketoi viime maanantaina vuoden 2023 talousarvion. Vaikka tulevat ajat ovat kuntasektorilla haasteelliset, katsoo kaupunginjohtaja…
Radio Voiman podcastitHuovutustaiteilija toivoo, etteivät ihmiset tuhoaisi toisten järjestämiä asioita Lahdessa: "Pitäisikö tähän valjastaa joku oma porukka, joka pitäisi huolta näistä ympäristöasioista?"
Lahtelaisella huovutustaiteilija Arja Kotirannalla avautuu tällä viikolla alueellamme useita näyttelyjä. "Unia ja Unelmia" -yhteisnäyttely hollolalaisen…
Radio Voiman podcastitAsikkalan kunnanjohtajan mielestä ikävistä uutisista huolimatta on tärkeää pitää uskoa yllä: "Toivomme tästä vipuvartta valtion taholta, jos saisimme resursseja elinvoimatyöhön"
Asikkalan kunnanjohtaja Rinna Ikola-Norrbacka pohti Radio Voimalla Rapala VMC -yhtiön jäljellä olevan tuotantotoiminnan siirtymistä Vääksyssä Viron Pärnuun…
Radio Voiman podcastitHyväntekeväisyysyhdistys Hope kertoo lasten ja nuorten toivovan perinteisiä joululahjoja - "Nuorten toiveista löytyy usein hygienia- ja kosmetiikkatuotteita"
Lapsiperheitä auttavan hyväntekeväisyysjärjestö Hope ry:n joulukeräys on alkanut myös Lahdessa. Hope ry:n Lahden alueen vapaaehtoinen Anu Rousku kertoi Minni…
Radio Voiman podcastitJesse Kaikurantaa on liikuttanut tänä vuonna oivallus rauhassa olemisesta - "Ei tarvitse koko ajan olla hirveästi stressaamassa ja menossa muualle"
Janna, Jesse Kaikuranta ja Kaihon Karavaani yhdistivät voimansa artistien yhteisellä koko Suomen kattavalla joulukiertueella, joka käynnistyy Lahdesta…
Radio Voiman podcastitJos näet lähisuhdeväkivallan merkkejä, ota asia puheeksi - "Ei ole normaalia, että puoliso haluaa lukea kännykkäsi viestejä"
YK:n alainen UN Women kampanjoi naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan ja tämä näkyy maailmalla ja myös eri puolilla Lahtea tästä perjantaista aina 10…
Radio Voiman podcastitParkrun sopii ihan jokaiselle - Lahden satamassa lenkkeillään yhdessä lauantaisin - "Voit lyöttäytyä kokonaan uusien ihmisten seuraan"
Lahden Satamassa on ollut mahdollista osallistua ohjattuun parkruniin joka lauantai syyskuusta asti. Yhteisiä viiden kilometrin ohjattuja lenkkejä Lahden…
Radio Voiman podcastitTuula muutti kissansa kanssa matkailuautoon
Lahtelainen viiskymppinen Tuula Väänänen halusi elämäänsä vapautta ja päätti muuttaa asuntoautoon. Nyt takana on 8 kuukautta ja Tuulalla ei ole aikomustakaan…
Radio Voiman podcastitOpetusjohtaja Jämsen tulee esittämään Harjun koulun muuttoa Gaudiaan
Lahden kaupungin opetus-ja kasvatusjohtaja Virve Jämsen tulee esittämään sivityslautakunnalle, että Harjun alakoulu siirrettäisiin Gaudian tiloihin jo ensi…
Radio Voiman podcastitAvantouintikonkari nauttii kylmästä vedestä - "Se tunne kun tulee järvestä ja kaikki muut kävelevät toppatakit päällä"
Lahden avantouimareiden puheenjohtaja Taru Pelli kertoi Radio Voiman iltapäivässä Minni Salmiselle talviuintiharrastuksesta - Se tunne kun tulee järvestä ja…
Radio Voiman podcastitNuoren vapaaottelijan äiti näki viikonloppuna lapsensa ottelevan ensimmäistä kertaa - "Apua, sattuuko poikaan? Minkälaisia tällejä sieltä tulee?"
Nuori lahtelainen vapaaottelijalupaus Leevi Heino voitti vastustajansa lauantaina Lahden Sibeliustalolla järjestetyssä Total Fight Nightissa. Leevi kertoi…
Radio Voiman podcastitMarko Jantunen peräänkuuluttaa kaikkien toimijoiden yhteistyötä
Perjantaina 25.11. järjestetään Lahden Ristinkirkossa Kalle Virtasen tähdittämä tukikonsertti päijät-hämäläisen ennalta ehkäisevän päihdentyön hyväksi. Marko…
Radio Voiman podcastitSiiri Äitee Rantasen leffan muhkea tuotto juniorihiihtäjille
Siiri Rantasen dokumenttielokuva Sisulla Voittoon tuotto nousi yli 7000 euroon. Koko potti lahjoitettiin lahtelaisille hiihtojunioreille. Leffan ohjaaja Jani…
Radio Voiman podcastitMaanantaina Ristinkirkossa esiintyvä Paleface uskoo, että lapset rakentavat parempaa huomista - "Me vanhemmat voimme myös luoda kodeissa tilanteita ja fiilistä, joissa voisimme puhua kaikesta"
Maanantai-iltana 21.11.2022 Palefacen uusi kappale ”Miehet ei itke” kuullaan Lahdessa Ristinkirkossa Pimeästä valoon -konsertissa. Konsertti käynnistää…
Radio Voiman podcastitKupla-elokuvan tuottaja Minna Haapkylä antaa vinkin vanhemmille - "Ruvetkaa puhumaan itsestänne ja omista unelmistanne nuorille, niin hekin ehkä avautuvat teille"
Kupla on Aleksi Salmenperän ohjaama suomalainen elokuva, joka saa elokuvateattereissa ensi-iltansa pe 25.11.22. Elokuva esitettiin vuoden 2022 Espoo Ciné…
Radio Voiman podcastitJoulupukki on luvannut näyttää "muuveja" Joulunavauksessa Lahden kauppatorilla - "Yleisö pääsee mukaan joraamaan!"
Lahden Joulunavaus järjestetään Lahden torilla lauantaina 19.11. klo 10.30 alkavalla lavaohjelmalla. LAHTI CITY RY:n toiminnanjohtaja Pipsa Wirtanen availi…
Radio Voiman podcastitSuomen keittiömestareiden puheenjohtaja pohtii tulevaa alkuvuotta - "Toivoisin, että ihmiset kävisivät ulkona syömässä ja varsinkin ostaisivat kotimaisia tuotteita kaupasta"
Gastropub Myllyn yrittäjä ja Suomen keittiömestareiden puheenjohtaja Markku Ojala kertoi Minni Salmiselle Radio Voiman iltapäivässä kotiruokasuosikeistaan. -…
Radio Voiman podcastitLiikenne, pimeä, humalaiset aikuiset ja kiusaaminen saattavat luoda turvattomuutta lapselle - lapsen oikeuksien viikolla on jokaisen aikuisen syytä pohtia omaa mahdollisuuttaan luoda turvaa lapselle
Lapsen oikeuksien päivää vietetään sunnuntaina 20.22.2022. Lapsen oikeuksien viikko on siis parhaillaan käynnissä. Turvallisuus lapsen oikeutena on tämän…
Radio Voiman podcastit"Onko siellä Inkeri vai Leena?"
Välillä radiolähetyksessä saattaa sattua kommelluksia. Leenalle soittaessa saattaa Inkeri vastata, jos juontaja näppäilee viimeisen numeron väärin. Onneksi…
Radio Voiman podcastitNuori vapaaottelijalupaus Leevi Heino odottaa ennennäkemätöntä vierasta Total Fight Night -yleisöön lauantaina - "Äitini ei ole ennen uskaltanut tulla katsomaan otteluitani"
Kuudes Total Fight Night järjestetään tulevana lauantaina 19.11. Lahden Sibeliustalossa. Tapahtuman promoottorit Hannu Vappula ja Ville Saari kävivät…
Radio Voiman podcastitMuistoja lemmikeistä - Markku jutteli Litti-kakadulle poskikielellä
Radio Voiman kuuntelija Markku kertoi Minnille iltapäivälähetyksessä muistoja lemmikistään. Markulla on aikaisemmin lemmikkikakadu nimeltään Litti. Litti sai…
Radio Voiman podcastitHamsteri ja kalat ovat suosituimpia lemmikkejä Lahden Faunataressa, mutta myös Suomessa kiellettyjä lemmikkejä on kyselty - "Meiltä on kysytty muutaman kerran apinaa lemmikiksi"
Lahden Launeen lemmikkielänliike Faunataren lemmikkiasiantuntija Johanna muistuttaa, että lemmikkejä tulee aina käsitellä kyseisen eläimen ehdoilla. -…
Radio Voiman podcastitLämpimästä säästä huolimatta renkaita vaihdettu ahkerasti Lahdessa
Lahdessa Hirsimetsäntiellä toimiva Valinta-rengas on vaihtanut nyt noin 70 prosenttia rengashotellinsa talvirenkaista. – Kolme viikkoa on ollut hyvin töitä…
Radio Voiman podcastitVuoden harmainta päivää juhlitaan eri puolella Lahtea
Markkinoinnissa ilmiöittäminen on tapa luoda brändille nostetta. Hartwall on perustanut uuden päivän vuonna 2018: Vuoden harmain päivä. Taustalla on Hartwall…
Radio Voiman podcastitAnssi Kela kertoo musiikkiharrastuksensa käynnistyneen Lahdesta - "Sijoitin hartaasti keräämiäni viikkorahoja"
Anssi Kela vastasi Radio Voiman Minni Salmisen puheluun kesken bänditreenien ja muisteli hetken kuluttua varhaisimpia muistojaan Lahdesta. - Lapsuudessani…
Radio Voiman podcastitYhteistyöllä nostetta Lahden seudulle
Ladec Oy:n uusi toimitusjohtaja Tomi Tura peräänkuluttaa erityisesti Lahtea, Hollolaa ja Orimattilaa yhteiseen ponnistukseen uuden elinvoiman saamiseksi…
Radio Voiman podcastitHot Lipsin ketjuomistaja Samuli Katainen vinkkasi Radio Voimalla, miten kumppani ei mene töistä kaljakuppilaan, vaan rientää kotiin pikaisesti
HotLipsin ketjuomistaja Samuli Katainen vieraili Radio Voiman Iltapäivässä juttelemassa Minni Salmisen kanssa aikuisten leikeistä, leluista ja…
Radio Voiman podcastitKlamydian Vesku Jokinen tuntee hengenheimolaisuutta lahtelaisia kohtaan - "Pohjalaiset ja lahtelaiset on yhtä hulluja"
Klamydian Vesku Jokinen tuntee hengenheimolaisuutta lahtelaisia kohtaan. Hänen mielestään pohjalaisilla ja lahtelaisilla on yhtä pimeä huumorintaju. -…
Radio Voiman podcastitVuoden paras nauru!
Joskus kuuntelijoiden kanssa saattaa joutua yllättäviin tilanteisiin. Jos nauruun voi tikahtua, niin se on nyt lähellä.
Radio Voiman podcastitTamperelaistunut "Lahden oma poika" Jore Marjaranta nukkuu kotikaupunkikeikoillaan äidin luona ja on onnellinen, että uniapnea löytyi: "Kaikki muuttui totaalisesti!"
Jore Marjaranta saapuu Mato Valtosen kanssa vanhoille kotikulmille keikalle XXL-Mössön pikkujouluihin Lahden Messukeskukseen lauantaina 12.11.2022. Jore…
Radio Voiman podcastitPalkittu ohjaaja J-P Valkeapää uudesta Hetki lyö -leffasta: "Paras elokuva, mitä mä oon tehnyt"
Elokuvasta kävi kertomassa Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa ohjaaja J-P Valkeapää, sekä yksi pääosan esittäjistä Johannes Holopainen (VILI)…
Radio Voiman podcastitLahdessa twerkataan joka tiistai - mukaan mahtuvat niin aloittelijat kuin pidemmän aikaa twerkanneet
Rock The Pole Lahden Twerk-tunneille voi hypätä mukaan twerkkaamaan milloin vain. Ohjaaja Maria Kärhä kertoi Radio Voiman iltapäivässä Minni Salmiselle kenelle…
Radio Voiman podcastitKansallisoopperan koululaisooppera Lähde nähdään ensi viikolla Lotilan koulussa - projektia on valmisteltu oppilas Luna Leiniön mukaan hyvässä yhteishengessä: "Kukaan ei jäänyt yksin"
Kansallisoopperan koululaisooppera Lähde nähdään Lotilan koulussa ensi viikon maanantaina 14.11. klo 18:00. Lotilan koulun musiikkiluokkien opettaja Camilla…
Radio Voiman podcastitPelicansin Aleks Haatanen on nälkäinen pelaaja - tavoitteena SM-mitali ja ulkomaat
Aleks Haatanen satsaa nyt lätkään saatuaan taskuunsa 2+1-vuotisen Liiga-sopimuksen Pelicansiin ensimmäisen Lahdessa vietetyn kauden jälkeen. Kuuntele Radio…
Radio Voiman podcastitEkin ja Rayn uutuusbiisillä mukana Brädi - musiikkivideo kuvattiin Orimattilan Areenalla!
Lahtelaisduo EKI JA RAY julkaisi perjantaina 4.11. viimeisen sinkun pian julkaistavalta Tärpätti, Vol. 3 -EP:ltä. Swish on modernia, soljuvaa saundia, mutta…
Radio Voiman podcastitAnt Fest Lahdessa perjantaina ja lauantaina suurempana kuin koskaan!
Kari Puttonen piipahti Radio Voiman Kristoffer Ignatiuksen haastattelussa perjantaina 4.11 kertomassa Ant Fest -tapahtumasta. Kaksipäiväinen Ant Fest…
Radio Voiman podcastitTuottelias muusikko Annika Eklund yllättää seuraavaksi joulumusiikilla
Annika Eklund on tehnyt pitkän uran laulajana ja ammattiesiintyjänä. Vuosien varralle mahtuu paljon musiikkia, teatteria, hittejä mutta myös laulukilpailuja…
Radio Voiman podcastitRadio Voiman Me Työnantajana -ohjelmasarjassa esittelyssä Posti
Me Työnantajana on Radio Voiman ajankohtainen ohjelmasarja, jossa pureudutaan työelämään tutustumalla Lahden seudulla toimiviin yrityksiin. Tässä jaksossa…
Radio Voiman podcastitVuoden opiskelijateko -palkinto tuli Lahteen - voittajan mielestä myös baarielämä ja bileet kuuluvat opiskelijakulttuuriin vahvasti - "Täällä on kivaa alkavaa opiskelijakulttuuria"
Vuoden opiskelijateko -palkinto jaettiin lokakuun lopussa. Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK valitsi Vuoden opiskelijateko -palkinnon saajaksi…
Radio Voiman podcastitJoulukuussa naimisiin menevä lahtelaismorsian Sanna Hakala yllätettiin Radio Voimalla Hunksien parisuhdeneuvoilla ja ennakkopolttaritanssilla
Tulevan joulukuun 2022 lahtelaismorsian Sanna Hakala tuli kaasonsa toimittamana Radio Voiman studioon kuuntelemaan Scnadinavian Hunksien parisuhdeneuvoja Petri…