Shows / 3 minuuttia rohkaisua

3 minuuttia rohkaisua
Kaipaatko rohkaisua? Pysähdy kolmeksi minuutiksi rohkaisevan Sanan äärelle ja lähde päivään turvallisin mielin. Podcastia juontaa lähetystyöntekijä ja Kansanlähetyksen henkilöstöpäällikö Kirsi Tiira. Ohjelma ilmestyy vuoroviikoin.
Kiireiselle ihmiselle kiireetöntä rohkaisua tiiviisti.
Episodes
3 minuuttia rohkaisuaVainottunako autuas? (perjantai)
Vaino on aina väärin, se satuttaa ihmistä, siinä ei ole mitään hyvää. Samalla on tosiasia, että kristittyjä on vainottu kautta aikain, eikä vaino lopu ennen…
3 minuuttia rohkaisuaOletko rauhantekijä? (torstai)
Usein ihmisen kärsivällisyyttä mitataan perheen tai lähimpien ihmisten keskinäisissä suhteissa. Onneksi saamme pyytää anteeksi ja rukoilla Jumalalta viisautta…
3 minuuttia rohkaisuaArmahdettu voi armahtaa (keskiviikko)
Armahtamista ei tarvitsekaan väkisin kaivaa itsestä, vaan voimme kääntyä Jumalan puoleen. (Mat. 5:8) Seurassasi Kirsi Tiira
3 minuuttia rohkaisuaMurheellinenko autuas (tiistai)
Jumala lohduttaa ja antaa toivon – siksi murheellinenkin voi olla autuas. (Mat. 5:4) Seurassasi Kirsi Tiira
3 minuuttia rohkaisuaHengessä köyhät (maanantai)
Autuaita ovat hengessään köyhät – onnellinen on se, joka mielellään pyytää Jeesusta avuksi elämässään. (Mat. 5:3) Seurassasi Kirsi Tiira
3 minuuttia rohkaisuaJeesuksen omia idästä ja lännestä (perjantai)
Kerran taivaassa saamme iloiten ihmetellä sitä väkimäärää, joka sinne on kokoontunut. Joukossa on tuttuja ja tuntemattomia, odotettuja ja yllättäviä kasvoja…
3 minuuttia rohkaisuaNiin kuin oli kirjoitettu (torstai)
Kristus kuoli meidän syntiemme vuoksi, niin kuin oli kirjoitettu, hänet haudattiin, hänet herätettiin kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu…
3 minuuttia rohkaisuaJumala on lempeä (keskiviikko)
Raamattu kertoo elävästä, todellisesta Jumalasta, joka on lempeä. Jumala kutsuu sinua sanansa ääreen lepäämään. (Matt. 11:29) Seurassasi Kirsi Tiira
3 minuuttia rohkaisuaJumala kestää epäilykset (tiistai)
Jumala tietää ja tuntee meidän epäilyksemme. Ja hän rakastaa meitä juuri sellaisina kuin olemme, epäilystenkin kanssa. (Joh. 20:28) Seurassasi Kirsi Tiira
3 minuuttia rohkaisuaTunnettu Jumala (maanantai)
Raamatun Jumalan voi tuntea. Tämä Jumala tuntee sinut ja haluaa, että sinä opit tuntemaan hänet, joka on sinulle elämän antanut ja joka voi sinut pelastaa…
3 minuuttia rohkaisuaJumala on rakkaus (perjantai)
Pieni ele, itse omin käsin valmistettu lahja, sai tuoda Jumalan rakkautta minulle asti. En tunne lahjan tekijää itse. Mutta todellakin kiitän Jumalaa…
3 minuuttia rohkaisuaSiunaus tulee Jumalalta (torstai)
Mutta sitäkin enemmän kiitämme Jumalaa elämän lahjasta, joka on parempaa kuin mikään maallinen rikkaus. Jumala on suonut sinulle ja minulle tämänkin päivän, se…
3 minuuttia rohkaisuaYmmärrystä Jumalalta (keskiviikko)
Aina ei tunnu siltä, että Jumala antaisi ymmärrystä – tai että osaisimme ottaa sitä vastaan. Mutta Jumala on valinnut työrukkasikseen meidät vajavaiset ihmiset…
3 minuuttia rohkaisuaOsoitus huolenpidosta (tiistai)
Miten sinä voisit osoittaa huolenpitoasi lähimmäisellesi? Jumala iloitsee kaikista, jotka näin ovat mukana. Omalla teollasi olet välittämässä Jumalan rakkautta…
3 minuuttia rohkaisuaJumala sulkee oven ja pitää huolta (maanantai)
Et ehkä tiedä, mitä ovia Jumala on sulkenut takanasi sinua varjellakseen tai sinua johdattaakseen. Ehkä joitain niistä tiedät, kaikkia et. Mutta tänäänkin voit…
3 minuuttia rohkaisuaIloitkaa aina (perjantai)
Paavalin sanat 1. kirjeessä tessalonikalaisille ovat hyvä ohje meillekin: ”Iloitkaa aina. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää kaikesta. Tätä Jumala tahtoo teiltä…
3 minuuttia rohkaisuaIlo Herrassa (torstai)
Jumalan sana on kestävä ilon lähde. Se ei tuo vain ohimenevää ilon tunnetta, se antaa todellisen ilon ja levon. (Ps. 104:34) Seurassasi Kirsi Tiira
3 minuuttia rohkaisuaIlo sydämessä (keskiviikko)
Mitä hyvän elämän ohjeita sinä noudatat? Erilaisia vinkkejä on tarjolla loputtomasti. Mutta parhaat ohjeet kristitylle ovat Raamatussa. (Sananl. 17:22)…
3 minuuttia rohkaisuaIlon lähde on Jeesus (tiistai)
Todellinen ilon lähde on Jeesus. Vaikka tänään sataisi vettä. Vaikka sinulla ei olisi työtä. Vaikka kärsimys kurittaisi sinua tänäänkin. Sinä olet silti…
3 minuuttia rohkaisuaAihetta iloon (maanantai)
Herättääkö syksy sinut iloitsemaan vain viekö pimeys voimat? Kristittynä suurin ilon aihe on siinä, että nimesi on taivaan kirjassa (Luuk. 10:20). Seurassasi…
3 minuuttia rohkaisuaKoti Korkeimman suojassa (perjantai)
Mikä voisi olla parempi turvapaikka kuin kaikkivaltiaan Jumalan käsivarret. Jumala ei käännä sinulle selkääsi, hän ei myy kotia altasi. Hänessä sinulla on…
3 minuuttia rohkaisuaAvuttomien apu (torstai)
Oletko ollut joskus tilanteessa, jossa olet tuntenut itsesi kertakaikkisen avuttomaksi? Minä olen, useamman kerran. (Ps. 40:18) Seurassasi Kirsi Tiira
3 minuuttia rohkaisuaJumala nostaa (keskiviikko)
Jumala on siis jo osoittanut hyvyyttään sinulle. Hän on nostanut sinut kuopasta. Hän ei ole silottanut kaikkia kuoppia, mutta hän on tukenasi kuoppaisella…
3 minuuttia rohkaisuaJumalan sanan äärellä napina vaikenee (tiistai)
Jumalan sana on voimallinen. Siksi sen parissa kannattaa viettää aikaa. Kuuntele, lue, opettele ja muistele Raamatun tekstejä. Sillä Jumalan sana voi saada…
3 minuuttia rohkaisuaHän pitää sinusta huolen (maanantai)
Jumala ei ole luvannut omilleen helppoa elämää ja voittokulkua. Jeesus itse varoitti, että kristityt joutuvat kohtaamaan mitä erilaisimpia haasteita. Jumala ei…
3 minuuttia rohkaisuaVapaita Herrassa (perjantai)
Et ehkä näe vapautta omassa elämässäsi tai tässä maailmassa, joka kärsii syntiinlankeemuksen seurauksissa. Mutta kaiken tämänkin keskellä Jeesus tuo vapauden…
3 minuuttia rohkaisuaJuuri näin on käynyt (torstai)
Jos luet Raamatusta Israelin kansan vaiheista, Jeesuksen elämästä maan päällä ja alkuseurakunnan ajoista sekä seurakunnille kirjoitettuja kirjeitä, saat…
3 minuuttia rohkaisuaJumala ei muserra (keskiviikko)
Jumala voi nuhdella sinua. Hän voi johtaa sinut näkemään oman sisimpäsi pahuuden ja synkkyyden. Mutta hän ei muserra eikä jätä yksin. Jumala johdattaa kohti…
3 minuuttia rohkaisuaTule niin näet (tiistai)
Tule niin näet – ei ihmisen hyvyyttä vaan Jeesuksen hyvyyden. Meistä ihmisistä ei itsestämme nouse hyvyyttä, mutta Jeesuksen rakkaus voi heijastua meistä (Joh…
3 minuuttia rohkaisuaJeesus on johdossa (maanantai)
Johannes Kastaja oli tiennäyttäjä, joka muistutti, että johdossa on itse Jeesus. Keskiössä ei ole julistaja, opettaja tai saarnamies, vaan Vapahtaja, Jeesus…
3 minuuttia rohkaisuaJuuret Jumalassa (perjantai)
Kun Jumala kutsui sinut omakseen, hän liitti sinut omaan kansaansa. Saat olla osa Jumalan kansaa ja juurtua Jumalaan. Vaikka sinulla ei olisi vahvoja juuria…
3 minuuttia rohkaisuaPyydä pelastusta lähimmäisellesi (torstai)
Sinulla saattaa olla elämässäsi ihmisiä, sukulaisia, ystäviä, tuttavia, jotka eivät tunne Jeesusta. Saatat kantaa murhetta heidän kohtalostaan, ehtivätkö he…
3 minuuttia rohkaisuaJeesuksen omat kansat (keskiviikko)
Jumala haluaa kutsua kaikkia maailman kansoja omaan perheväkeensä. Jumala lähetti oman poikansa maailmaan, jotta pelastus olisi avoinna kaikille. (Ps. 2:8)…
3 minuuttia rohkaisuaJumalan kaikki kansat (tiistai)
Me ihmiset jakaudumme usein ryhmiin kielen, asuinpaikan, seurakuntayhteyden tai milloin minkäkin asian perusteella, mutta Kristuksen ruumiin jäseninä olemme…
3 minuuttia rohkaisuaPaimen ja lampaat (maanantai)
Vaikka kesästä ja vapaudesta luopuminen tekee tiukkaa, useimmat meistä nauttivat yhteen tulemisesta kesän jälkeen. Ihminen on laumaeläin. Jeesus kokoaa ihmisiä…
3 minuuttia rohkaisuaArmo ja rauha teille (perjantai)
”Isän Jumalan ja Herramme Kristuksen Jeesuksen armo, laupeus ja rauha sinulle!” tänään, tässä hetkessä, ja jokaisena kesän päivänä. (1.Tim. 1:2) Seurassasi…
3 minuuttia rohkaisuaKuulevat korvat (torstai)
Osaammeko me kuunnella toisiamme? Kuulemmeko viestin vai kuulemmeko vain oman tulkintamme? Jumalan sana ohjeistaa meitä kuuntelemaan toinen toisiamme herkällä…
3 minuuttia rohkaisuaKaksin aina kaunihimpi (keskiviikko)
Ihminen on luotu yhteyteen toisen ihmisen ja Jumalan kanssa. Meitä ei ole luotu elämään yksin ja vain omaa napaa tuijottaen. Ihmisen itsekäs luonne mielellään…
3 minuuttia rohkaisuaKristus yhdistää (tiistai)
Kristittyjen yhteys ei nouse siitä, että toisen ihmisen kanssa on kiva hengailla. Yhdistävä tekijä on Jeesus. Jeesus myös vapauttaa synnistä – Jeesus kutsuu…
3 minuuttia rohkaisuaPelastus on kaikille (maanantai)
Täällä Suomessa me voimme vain iloita siitä, että apostolit ymmärsivät alkaa julistaa pelastussanomaa myös pakanoille. Sen myötä kristinusko tavoitti ajallaan…
3 minuuttia rohkaisuaKunnialla ja kirkkaudella seppelöity (perjantai)
Jumala loi täydellisen kauniin maailman. Jumala loi sinut kauniiksi ja arvokkaaksi. Vaikka synti tahraa tätä maailmaa ja meitä ihmisiä, olemme silti Jumalan…
3 minuuttia rohkaisuaEtsijä löytää (torstai)
Jumala ei kätke itseään ihmiseltä, joka etsii pelastusta Jumalasta. Jumala antautuu löydettäväksi. Ja Jumala tuntee nimeltä jokaisen, joka hänen puoleensa on…
3 minuuttia rohkaisuaHerra ei hylkää (keskiviikko)
Herra ei hylkää yhtäkään ihmistä, joka häntä etsii. Ihmisten apu on epävarmaa, mutta Jumala auttaa kaikkia, jotka häneen turvaavat. Ps. 9:11. Seurassasi Kirsi…
3 minuuttia rohkaisuaNimeltä tunnettu (tiistai)
Raamatun tekstit vilisevät paljon erilaisia nimiä. Joskus nimiluettelot saattavat puuduttaa. Mutta kun pysähdyt nimien äärelle, voit oivaltaa, että jokaisen…
3 minuuttia rohkaisuaNimet taivaan kirjoissa (maanantai)
Sinun nimesi on kirjoitettuna taivaan kirjoissa, sillä Jeesus on sinut lunastanut Jumalan lapseksi. Juuri sinä olet tärkeä Jumalalle. Taivaassa pyhien joukossa…
3 minuuttia rohkaisuaJumala rakasti ensin (perjantai)
Jumalan rakkaus näkyy Jeesuksen tyhjässä ristissä. Se rakkaus kantaa sinua ja se rakkaus näkyy sinusta, kun turvaat Jeesukseen. (1. Joh. 4:10) Seurassasi Kirsi…
3 minuuttia rohkaisuaKristuksessa armahdettu (torstai)
Oletko sinä joskus rukoillut Daavidin lailla ja kysellyt, onko Jumala unohtanut sinut täysin? Luulen, että moni ihminen jakaa tämän kokemuksen. Osittain siksi…
3 minuuttia rohkaisuaJumalalle tärkeä (keskiviikko)
”Silloin kaikki opetuslapset jättivät hänet ja pakenivat” (Mat. 26:56). Opetuslapset joutuivat pelon valtaan ratkaisevalla hetkellä. He pelkäsivät, mutta…
3 minuuttia rohkaisuaJumalan lapsen nimi (tiistai)
Kun Jumala kutsui sinut omakseen kasteessa, sinun nimesi kirjattiin taivaan kirjaan. Sinulla on Jumalan lapsen nimi. Voiko olla sen suurempaa lahjaa? (1. joh…
3 minuuttia rohkaisuaNooa sai armon (maanantai)
Nooa ei ollut virheetön, mutta Jumala armahti häntä ja sen myötä koko ihmiskuntaa. Jumala rakasti ihmisiä, jotka oli luonut. Ja siksi hän varmisti, etteivät…
3 minuuttia rohkaisuaOlet Jumalan kädessä (perjantai)
Kun sinä turvaat Jeesukseen, olet Jumalan hyvässä hoidossa. Kun uskot, että Jeesuksen sovitustyön tähden sinun syntisi on annettu anteeksi, ei kukaan voi ottaa…
3 minuuttia rohkaisuaVapaapäivä, mutta Jeesus tekee työtään (torstai)
Helatorstai on vapaapäivä, mutta päivän sanoma on Jeesuksen sovitustyössä. Jeesus nousi taivaaseen, mutta lupasi olla meidän kanssamme joka hetki. Jeesus…
3 minuuttia rohkaisuaJumala leppyi (keskiviikko)
Meillä ihmisillä voi tulla toisinaan elämässä sellaisia hetkiä, että on vaikea uskoa Jumalan anteeksiantoon. Mutta silloin on hyvä muistaa, että Jumalan armo…
3 minuuttia rohkaisuaAvaraa armoa (tiistai)
Me jätämme monta hyvää asiaa sanomatta ja tekemättä. Teemme tai ajattelemme monta pahaa asiaa, uudestaankin, vaikka tahtoisimme olla parempia. Mutta saamme…
3 minuuttia rohkaisuaPuolustaja taivaassa (maanantai)
Synti istuu meissä tiukasti, vaikka yrittäisimme mitä keinoja. Lankeamme aina uudestaan. Mutta meidän ei tarvitse vaipua epätoivoon oman syntisyytemme kanssa…
3 minuuttia rohkaisuaElämäsi on tarina (perjantai)
Kun sinulta kysytään, keitä Jumala käytti valmistaessaan pelastusta koko ihmiskunnalle, ei Rahab todennäköisesti tule ensimmäisenä mieleesi. Jumala käytti…
3 minuuttia rohkaisuaAdoptiolapsia (torstai)
Jumala on kutsunut sinut lapsekseen – Jumala on adoptoinut sinut omaksi lapsekseen, vaikka olit Jumalalle vieras. Jumala tahtoo, että hän saa yhä uusia lapsia…
3 minuuttia rohkaisuaJumalan rakkaita lapsia (keskiviikko)
Jumala rakastaa sinua. Hän ei jätä. Hän ei hylkää eikä käännä selkäänsä. Jumala ei valehtele, ei petä tai puukota selkään. Jumala on aina oikeudenmukainen. Ja…
3 minuuttia rohkaisuaYhteen liitettyinä (tiistai)
Jumala kantaa vastuun. Hän kutsuu meistä jokaisen omalle paikalleen ja liittää meidät yhteen, jotta toivon sanoma tavoittaa uusia ihmisiä. Jumalalla on homma…
3 minuuttia rohkaisuaYhtenä kivenä rakennuksessa (maanantai)
Tiedämme, että ilman kulmakiveä rakennus ei kestä pystyssä. Jeesus itse kannattelee sitä rakennusta, jonka kaikki uskovat muodostavat. Jumala kantaa vastuun…