Latest / Radio Voiman podcastit

Oliveran debyyttialbumi valmistui pianon äärellä, jonka täydensivät huipputuottajat
Persoonallisesta äänestään tunnettu laulaja Olivera julkaisi debyyttialbuminsa Paradox perjantaina 28. lokakuuta. Hartolalaiset juuret omaava laulaja työsti albumia reilun kahden vuoden ajan.
"Olen paljon fiilistellyt oman äänen löytymistä. Nyt oli fiksu aika albumille tulla ulos. Olen tosi tyytyväinen jokaiseen kappaleeseen", laulaja kertoo ja antaa isot kiitokset levyn tuottajille ja sen prosessissa olleille henkilöille.
Artistin tuottajana toimii hurjassa kansainvälisessä nousukiidossa oleva tuottaja Lenno Linjama. Lennon ja Oliveran itsensä lisäksi albumin kappaleita on ollut tekemässä…
The skinny
The skinny isn't ready yet — notes appear once the transcript is processed.