Latest / Signaali / #53 | Pääekonomisti: "Suomen tulevaisuus makaa startup-yrityksissä". Youssef Zad.
Transcript
- 0:00Suomessa on myös tällaisia tietynlaisia lakipykäliä, jotka
- 0:06johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin, mutta ne on
- 0:10todella harvinaisia ja niin musta tuntuu että niistä vaan ei
- 0:13ole kukaan tiennyt aikaisemmin vaan antaa yksi case-esimerkin
- 0:16ja tää on ollut mediassa myös julkisesti esillä.
- 0:19Eli en kerro kenenkään yksityisasioita.
- 0:23Eräs woltin työntekijä. Hän tuli perheelleen suomeen ja
- 0:28hänen seitsemäntoistavuotias lapsi.
- 0:31Kävi yhdysvalloissa vielä lukiota etänä.
- 0:34Halusin suorittaa sen loppuun. Tää poika täytti 18 ja lukija
- 0:40oli siis vielä kesken, niin migriltä tuli viesti että että
- 0:45sinä olet täysi-ikäinen. Sinulla ei ole työpaikkaa eikä
- 0:49sinulla ole opiskelupaikkaa suomessa tai tän oleskelun ehdot
- 0:53ei enää täyty ja meidän on meidän täytyy karkoittaa sinut
- 0:57pois suomesta, jota sä sitten. Taustalla käytiin tietenkin
- 1:00varmaan paljon viestittelyä. Juristien juristien välillä,
- 1:04mutta lopputulos oli se, että tää poika karkotettiin
- 1:07yhdysvaltoihin. Ja tavallaan vieraanvaraista.
- 1:09Niin. Morjesta kaikille ja tervetuloa
- 1:13uuteen signaali potkaissin jakson pariin tavanomaiseen
- 1:16tapaan pyytäisin teitä laittamaan kanavan tilaukseen.
- 1:19Näin autatte meitä vahvistamaan signaaleja.
- 1:23Ja nyt itse aiheeseen. Tällä kertaa signaalin vieraana
- 1:27on jusf chat, joka toimii suomen startup-yhteisön
- 1:31pääekonomistina. Tervetuloa signaaliin jousef
- 1:33kiitos kutsusta. Te julkaisette vastikään viime
- 1:38viikolla erittäin mielenkiintoisen raportin
- 1:40nimeltään start-up studi, joka käsittelee suomalaisia
- 1:44kasvuyrityksiä eli startuppeja ja eräs mielenkiintoinen luku
- 1:49siinä on. Suomalaisten startuppien
- 1:51liikevaihto, joka oli peräti 12 ja puoli miljardia euroa.
- 1:56Vuonna 2023 niin jos tartutaan vain tähän lukuun, niin mitä se
- 2:01sun mielestä kertoo? Ehkä heti pitää taustoittaa
- 2:04hieman sitä, että mistä se luku on laskettu.
- 2:08Siinä on siis mukana kaikki start-up lähtöiset yritykset.
- 2:11Moni voi kysyä, että onko esimerkiksi wolt supercell enää
- 2:16startup-yrityksiä, mutta tässä niinku isossa tilastossa, jota
- 2:20me jota me tehdään. Ja ja katsotaan niinku koko
- 2:22ekosysteemi siinä on kaikki tämmöiset myös ja vakiintuneet
- 2:25yritykset mukana. Ja sitten sen itse kysymykseen,
- 2:28että mitä 2 tästä puoli miljardia tarkoittaa, niin
- 2:33sitäkin ehkä kannattaa tarkastella silleen että mistä
- 2:35on tultu tähän lukuun ja kasvuvauhti on viimeisen 10
- 2:40vuoden aikana ollut tosi reipasta, eli se luku kasvaa
- 2:43koko ajan ja sitten mittasuhteisiin jos sitä haluaa
- 2:47laittaa. Elina lappalainen kirjoitti
- 2:49hauskasti helsingin sanomien visio.
- 2:53Lehteen että se vastaa keskon ja koneen koneen liikevaihtoa.
- 2:58Ja tota näin se on ja se saattaa kuulostaa että onpa siinä
- 3:03mitättömiä yrityksiä kun ne tekee yksi vaan niin paljon
- 3:06liikevaihtoa kun kun yks yritys mut jälleen kerran palaisin
- 3:10siihen kasvuun se on nopeata ja sitten se toinen asia että itse
- 3:14asiassa. Tää kaikki on tullut oikeastaan
- 3:18nolla hyvin lyhyessä ajassa tähän tota 12 puoleen miljardiin
- 3:24iso osa siitä on vientiä. Iso osa siitä on korkean
- 3:28teknologian tuotantoa, joka on hyvin tärkeätä suomelle ja
- 3:32suomalaisen elinkeinorakenteen rakenteen uudistumiselle.
- 3:36Kyllä pitkä vastaus, yksi kyllä, mutta hyvä vastaus ja ja itse
- 3:41asiassa voitaisiin vielä määritellä tarkemmin tosiaan
- 3:44sanoit että että onko wolt tai supercell enää startupeja, niin
- 3:49onko startup sama asia kuin kasvuyhtiö, että mihin te
- 3:52vedätte rajan, että missä vaiheessa yhtiö ei ole enää
- 3:55startup? Joo eli eli näissä yleensä
- 3:59näissä isoissa tilastoissa mitä me julkaistaan, niin me
- 4:02käytetään itse asiassa termiä start-up lähtöinen yritys.
- 4:05Ja ja se sitten kattaa hyvin laajasti, myös myös
- 4:09kasvuyritykset skeilapit eli tämmöistä nopeasti kasvavat jopa
- 4:14vähän vakiintuneemmassa startup-yritykset, mutta se
- 4:17niinku tavallaan. Jos me ajatellaan sitä termistöä
- 4:21niin se mitä me käytetään niinku vähän niinku subjektiivisena
- 4:24määritelmänä kun me arvioidaan yksittäisiä yrityksiä, että
- 4:27pitäisikö ne olla tilastossa mukana niin me katsotaan sitä
- 4:30liiketoimintaa. Onko se innovatiivinen?
- 4:33Onko siellä joku tutkimustulos taustalla?
- 4:35Jota kaupallistetaan, onko se skaalautuva ja onko yritys
- 4:40kerännyt pääomasijoituksia? Etenkin venture capital
- 4:43rahoitusta ja ja sitten näitä tavallaan.
- 4:50Niinku niinku ehtoja me käytetään siinä taustalla kun me
- 4:53arvioidaan yrityksiä ja sitten kun me tehtiin tätä selvitystä
- 4:56tesin kanssa, niin tota he sitten pääsee heidän omista
- 5:00tietokannoistaan. Näkee myös tämmöisiä tiettyjä
- 5:04indikaattoreita, että onko just vaikkapa jonkun venture capital
- 5:07rahaston portfoliossa kyseinen yritys ja näin ja sitten me sitä
- 5:11kautta me kerätään tällaista. Iso listaa yrityksistä.
- 5:15Joo ja jos vielä kansantäivystä tää on tätä määritelmää, niin
- 5:19tarkoittaako se sitä, että startupit pyrkivät oman alansa
- 5:24kategorianjohtajiksi tai jopa monopoliasemaan?
- 5:27Joo joo, startup-yrityksen itse asiassa se mitä me itse asiassa
- 5:32unohdin tästä, niin yksi kriteeri mitä me myös käytetään
- 5:35niin on globaaliin kasvuun tähtäävä yritys.
- 5:38Eli se ei riitä, että sä pärjäät suomessa tai euroopassa vaan sun
- 5:42pitää olla globaali. Toimia ja ja lähtökohtaisesti
- 5:47kyllä. Startupit pyrkii olemaan
- 5:49kategoriajohtajia. Suurin osa siinä ei onnistu,
- 5:52mutta ne jotka onnistuu niin niistä tulee todella isoja
- 5:54merkittäviä yrityksiä. Joo eli ei riitä yks sanomaan,
- 5:58että pyrkii saavuttamaan monopoliasemaa vaikkapa
- 6:01pelkästään suomessa tai pohjoismaissa, vaan ambition
- 6:04pitää olla aidosti niinku kunnianhimoisempia globaaleja.
- 6:07Kyllä ja yleensä se kategoriajohtajuus se ei
- 6:10välttämättä tarkoita monopoliasemaa.
- 6:13Kilpailu on itse asiassa ihan hyvästä.
- 6:15Mutta joillain toimialoilla on muodostunut tällaisia duopoleja
- 6:19tai monopoleja. Jos me nyt ajatellaan vaikka
- 6:23tietyille sektoreille googlen ja metan kaltaisia toimia niin niin
- 6:28toimijoita, niin siellä on aika vähän kilpailua.
- 6:30Sitten kuitenkin tietyillä tietyissä tuotekategorioissa.
- 6:36No siitä raportista niin pystytäänkö tähän liikevaihdon
- 6:40lisäksi vielä nostamaan jotain tällaisia avainlöytöjä, jotka on
- 6:46ehkä jos jossain määrin jopa yllättäviä?
- 6:49No mua yllätti henkilökohtaisesti työllisten
- 6:51määrä. Eli eli nämä yritykset joita me
- 6:55tutkittiin niin heillä on globaalisti 47 000 työntekijää.
- 7:01Ja tota meidän sitten muistat OK vähän taustaa.
- 7:05Me käytettiin useita eri tilastonlähteitä tässä
- 7:08selvityksessä. Yksi oli tilinpäätöstiedot ja
- 7:10toinen on sitten tällaiset tilastokeskuksen
- 7:13rekisteriaineistot niin globaalisti työntekijöitä on 47
- 7:16000 eli näillä tilastokeskuksen rekisteriaineistoilla me
- 7:20pystyttiin arvioimaan kuinka paljon niistä on Suomessa ja 36
- 7:24000 about on se luku vuodelle 2023 se yllätti mut.
- 7:32Isosti koska jos mä otan vain muutamia yrityksiä joita me
- 7:36tarkastellaan, niin sitten niissä ei kuitenkaan oo
- 7:38semmoisia. Esimerkiksi 5000 henkeä
- 7:42työllistäviä yrityksiä kotimaassa tai tai vastaavaa,
- 7:45että se on sitten niinku se on paljon yrityksiä, jotka
- 7:49työllistävät melko paljon ja ja ne sitten yksi luo ison
- 7:53työllisyysvaikutuksen. No, vaikka puhutaan
- 7:55yksittäisestä datapisteestä, niin onko teidän aineistosta
- 7:59nähtävissä jotain dynamiikkaa tai trendiä joka voisi niinku
- 8:03ennustaa että missä me ollaan vaikka 5 vuoden päästä?
- 8:07Jos aloitetaan vaikka työllisyydestä, niin näkyykö
- 8:09siinä jotain selkeätä trendiä, että se on.
- 8:12Vielä kasvamaan päin tästä tasosta.
- 8:15Joo kasvu on itse asiassa työllisten määrässä mitattuna
- 8:19vain kiihtynyt, eli se on niinku se on nopeampaa tällä hetkellä
- 8:23mitä se on aikaisemmin ollut ja ja tota ei ole ainakaan meidän
- 8:27datan mukaan ei ole vielä näkyvissä sellaista, että se
- 8:30tasaantuisi tai edes välttämättä hidastuisi.
- 8:35Niin eli tota ja se on nyt tässä kun tällaisia niinku kasvulukuja
- 8:38tarkastellaan niin etenkin startup-ekosysteemissä se on.
- 8:42Hyvin vaikea, jos me vaikka kelataan 10 vuotta taaksepäin
- 8:46niin silloinkin oli jo nähtävissä niin kuin ihan hyvää
- 8:49kasvua, mutta siinä kohtaa me oltaisiin tehty tämä selvitys,
- 8:53niin olisi ehkä ollut vaikea uskoa, että se itse asiassa
- 8:56vielä nopeutuu siitä, että tämmöinen eksponentiaalinen
- 8:58kasvu se on hyvin vaikeata ymmärtää ja ja tuota mallintaa.
- 9:05Entä palkkakehitys? Voidaanko tän aineiston
- 9:08perusteella sanoa, että palkkakehitys on ollut muita
- 9:13toimialojen nopeampaa start-upeissa?
- 9:15Vai onko se pariteetissa muiden toimialojen kanssa?
- 9:19No itse asiassa tota tarkastelua me ei olla vielä tehty.
- 9:22Siis tällaista vertailua, että miten palkaton kehittynyt
- 9:25startup-yrityksissä se mitä me nähdään niin sen yritysjoukon
- 9:30sisällä on melko isoja eroja. Että, että minkälaiset yritykset
- 9:35maksaa vaikkapa vähän korkeampia palkkoja?
- 9:38Mitkä yritykset sitten pienempiä varmaan ihan sanomattakin
- 9:43selvää, että pienemmät alkuvaiheen yritykset maksaa
- 9:46pienempää palkkaa ja sitten tämmöiset jo vauhtiin päässeet
- 9:50yritykset, niin he sitten maksaa korkeampia palkkoja ja se myös
- 9:55mikä me nähdään. Tämä ei ole myöskään varmaan
- 9:58kenellekään mikään yllätys, mutta siinä vaiheessa kun
- 10:00tapahtuu yritysjärjestelyjä, esimerkiksi yrityskauppoja,
- 10:04vaikkapa tämmöinen exit-tilanne niin.
- 10:07Siinä vuonna ne tulot. Pomppaa jotenkin pääomatuloissa
- 10:11mitattuna niin valtavasti, että silloin nähdään tämmöinen
- 10:14niinku. Sen yrityksen todellinen
- 10:18arvonluonti niille henkilölle, jotka ovat olleet siellä mukana
- 10:22ja ehkä niin kun mitä mä itse ajattelen.
- 10:26Näitä tilastoja on on niin että etenkin alkuvaiheen startupit he
- 10:31eivät pysty kilpailemaan palkoilla globaalien jättien
- 10:35kanssa, mutta sillä millä he pystyy kilpailemaan on se, että
- 10:38tässä on iso mahdollisuus sille, että tämä yritys kasvaa.
- 10:43Isoksi ja me voidaan tehdä exit jossain kohtaa ja sitten me
- 10:46pystytään maksamaan esimerkiksi. Optio-ohjelmien kautta isoja
- 10:53palkintoja työntekijöille ja yrittäjille ja tää on ehkä
- 10:56semmoinen dynamiikka, joka ei ole tyypillinen tavallisessa
- 11:00ei-startup-henkisessä yrityksessä.
- 11:04Eli kun vertailemme startup yrityksiä muihin niin sanotusti
- 11:10perinteisiin yrityksiin, niin onko tämä itseasiassa se mikä
- 11:15myös erottaa niitä tyypillisesti?
- 11:17Eli tällaiset optio-ohjelmat joilla?
- 11:20Joilla yritetään sitouttaa henkilöstöä.
- 11:24No sanoisin, että siinä mielessä.
- 11:27Erottaa, että kun sä lähdet mukaan startup-yritykseen, niin
- 11:31se yksi varmaan siis jos tavoittelet varallisuutta myös
- 11:35sillä, että lähde mukaan pelkästään siinä ajatuksessa,
- 11:38että parannan maailmaa, mutta niinku varmasti moni ihminen
- 11:41ajattelee, joka lähtee mukaan tällaisiin yrityksiin, niin
- 11:45ajattelee ehkä saavansa jonkun isomman myös rahallisen
- 11:47palkinnon, niin kyllä sanoisin, että startupeissa se ehkä.
- 11:53Pohjapalkka voi olla hieman tai ainakin näin tilastoissa
- 11:56tilastoissa voisi päätellä, että se pohjapalkka on ehkä vähän
- 11:59matalampi. Mutta sitten jossain kohtaa kun
- 12:02yritys kasvaa ja sen arvo kehittyy hyvin, niin
- 12:05optio-ohjelmien kautta ja erilaisilla osakeanneilla
- 12:08pystytään sitten palkitsemaan työntekijöitä ihan eri tavalla.
- 12:12Kyllä mitä pystytään näkemään demografian suhteen.
- 12:17Startup-yrityksessä. Onko se erilainen verrattuna
- 12:21tavallisiin perinteisiin yrityksiin?
- 12:23Joo. Tuota no sekin on itse asiassa
- 12:27aika yllättävää kuinka paljon diversiteettiä meidän tilastojen
- 12:31mukaan näissä yrityksissä on lähtökohtaisesti ihan.
- 12:35Ajatellaan niin että että teknologiayritykset ja ja tota
- 12:41etenkin startupit olisi hyvin miesvaltaisia ja ja tota se
- 12:44pysyisi se sellaisena, mutta se mitä me havaitaan, niin naisten
- 12:47osuus on kasvanut start-upeissa ja startup-lähtöisissä
- 12:52yrityksissä melko nopeasti. Nyt en muista suoraan
- 12:56prosenttiosuutta, mikä se oli meidän viimeisten lukujen
- 12:59mukaan, mutta se oli noin 30% ja se on niinku se kasvuvauhti on
- 13:03niinku myönteinen. Ja sama ulkomaalaistaustaisissä
- 13:08se ehkä mielenkiintoisin havainto mikä meillä oli niin
- 13:12ensinnäkin alkuvaiheessa startupeissa se on luokkaa 26%
- 13:19on ulkomaalaista taustaisia työntekijöitä, mutta siis scap
- 13:22eli tämmöisen nopeammin kasvavissa yrityksissä se on jo
- 13:2540 OK. Se on aika paljon jos miettii
- 13:28että Suomi on kuitenkin loppupeleissä vielä aika
- 13:31homogeeninen. Yhteiskunta.
- 13:34Niin 40% työvoimasta ja tässä vielä se, että suomessa
- 13:38työskentelevästä työvoimasta tähän ei lasketa mukaan
- 13:41globaaleja työntekijöitä 40% skeilapejen työntekijöistä
- 13:47ulkomaalaisista taustalla se on kova luku.
- 13:49Se on kova luku joo se yrittää kyllä merkittävästi muita
- 13:53yrityksiä siinä mielessä. No 40% okei, no 26 viiva 40%
- 14:00sanotaan näin, jos otetaan mukaan molemmat sekä startupit
- 14:03että skein-upit. Mutta mitkä funktiot on sitten
- 14:07startupeissa, jotka houkuttelevat ulkomaista
- 14:10työvoimaa? Siis onko ne jotenkin
- 14:11poikkeuksellisia muihin yrityksiin, että mikä saa aikaan
- 14:15tällaisen jakauman, että on paljon ulkomaalaistaustaisia?
- 14:19Tän meidän viimeisen selvityksen ja mun viimeisimpien
- 14:23tilastoharjoitusten mukaan me ei ehkä ihan me.
- 14:25Ei ihan tähän vielä pystytä vastaan.
- 14:29Tulevaisuudessa kyllä nimenomaan ehtinyt käymään läpi sitä
- 14:32dynamiikkaa, mutta se. Mikä tietämys mulla on
- 14:36esimerkiksi niinku ihan päivätyön puolesta suomessa
- 14:39startup-yhteisössä, niin silloin kun yritys lähtee kasvamaan ja
- 14:44sillä on kyky rekrytoida globaalisti, niin kun sä lähdet
- 14:50rakentamaan maailmanluokan kategoriajohtajayritystä, niin
- 14:54silloin sun pitää pystyä palkkaa maailman parhaat henkilöt sinne
- 14:58yrityksiin. Totta.
- 15:00Ja jos me ajatellaan, että Suomi on tosi yksinkertaista että
- 15:04Suomi on 5 ja puoli miljoonaa ihmistä.
- 15:07Jos sä katsot vaan suomen sisälle viedään puolen miljoonan
- 15:10ihmisen joukosta, sun on hyvin vaikea löytää maailman paras
- 15:13tyyppi sieltä, vaikka suomalaiset olisi merkittävästi
- 15:15parempia kansakuntana kun kaikki muut maat mitä me ei olla.
- 15:20Mutta jos vaikka olisi näin niin silti.
- 15:22Vaikka me ollaan onnellisempia, niin vaikka ollaan vastojen
- 15:24mukaan. Se on en tiedä mikä mikä on
- 15:26asian laita todellisuudessa. Olemmeko vähän sellaisia, jotka
- 15:30valehtelemme itsellemme parhaiten jäädään suhteen?
- 15:33Välillä mä mietin kun lähtee tonne pimeeseen ja kosteeseen
- 15:37tota kylmään ulos niin mietin että on se kiva olla täällä tosi
- 15:43onnellisena. Ei vaan se oli vitsi.
- 15:45SUOMI on hyvä maa. Sehän perustuu slushin brändiin
- 15:48tulee tänne loskaan. Jep jep, mutta joo vielä tästä.
- 15:53Rekrytoinnista eli eli eli se että sä katsot suomea 5 ja puoli
- 15:56miljoonaa ihmistä versio että sä katsot koko maailmaa 8 miljardia
- 15:59ihmistä. Niin jos ajatellaan vaan että
- 16:02mistä on todennäköisintä löytää paras, niin kyllä se kyllä se
- 16:05voi olla että se löytyy ulkomailta.
- 16:08Ja ja se tota mun mielestä kertoo sitten siitä että ne he
- 16:12palkkaa tämmöisiä niin kuin avainhenkilöitä.
- 16:16Eli oman alansa kategoriajohtajia mitä tulee työ
- 16:19työllisiksi tai ainakin pyrkivät tähän.
- 16:23Että sitä sitä siellä harjoitetaan paljon ja se sitten
- 16:26kertoo niinku siitä osaamistasosta.
- 16:29Millä tänne pyritään sitten houkuttelemaan ulkomaista
- 16:31työvoimaa? Se on niinku korkean tason
- 16:34korkean tason tekijöitä, mutta tosiaan valitettavasti meillä ei
- 16:38ole vielä analyysiä siitä, että mihin tehtäviin he sitten
- 16:40lopulta sijoittuu, että onko se niinku erityisasiantuntija
- 16:44tehtäviä? Mikä on meidän oletus vai onko
- 16:47he johtajia vai vai kenties molempia, että siitä ei
- 16:51valitettavasti vielä tietoa? Kyllä näkyykö se jotenkin
- 16:55palkoissa että ulkomaalaistaustaisilla on
- 16:58keskimäärin matalampi palkka kuin suomalaisilla?
- 17:02Hyvä, erittäin hyvä kysymys ja me ollaan katsottu tätä hieman
- 17:06vanhemmalla aineistolla missä ei ollut ihan koko tätä
- 17:10yritysjoukkoa mitä me nyt viimeiseksi tarkasteltiin, niin
- 17:13havaittiin, että sukupuolten välillä on palkkaeroja, mutta
- 17:16itse asiassa suomalaisestausta tästä ja ulkomaalaistaustaisten
- 17:20välillä ei näyttäisi olevan eroja, että ne on aika saman
- 17:22saman tasoisia. Itse asiassa kun katsotaan siis
- 17:25kaikkia yrityksiä se. Vähän yllätti.
- 17:27Mä olisin olettanut, että sieltä löytyisi johonkin suuntaan
- 17:30eroja. Mutta tää analyysi oli vähän
- 17:34yksinkertainen. Minkä mä tein tässä.
- 17:36Me ei otettu huomioon, että mihin tehtävään tai kuinka
- 17:39pitkällä työkokemuksella tai koulutustaustojen eroja, että
- 17:43sieltä voi löytyä. Sitten kun vakioidaan
- 17:44taustatekijät niin merkittäviäkin eroja.
- 17:47Mutta mutta isossa kuvassahan ei ollut juuri ne oli niinku aika
- 17:51samassa samassa. Mielenkiintoista, mutta sitten
- 17:55sukupuoliero edelleen on, että kuvittelisin että.
- 17:59Kasvuyhtiöt ja startupit ovat edelläkävijöitä.
- 18:01Ja siellä olisi ehkä niinku maailman parasta
- 18:05tasa-arvopolitiikkaa palkan suhteen, mutta se ei ole
- 18:08välttämättä sitä niin johtuuko se siitä, että naiset tekevät
- 18:12eri tehtäviä kuin miehet start-upeissa kuitenkin?
- 18:17Tätäkään me ei olla vielä tilastollisesti katsottu, mutta
- 18:19mä oon aikaisemmassa työpaikassa.
- 18:21Mä kirjoitin itse asiassa aika laajan selvityksen sukupuolten
- 18:24välistä palkkaeroista. Tutkin tilastokeskuksen
- 18:28tarjoamia rekisteriaineistoja kaikista suomessa
- 18:31työskentelevistä henkilöistä ja. Sen analyysin, kuten myös monet
- 18:35muut vastaavat ekonometriset harjoitelmat eli tilastolliset
- 18:39analyysit. Hieno hieno termi.
- 18:41Kyllä ekonometrinen harjoitelma niin osoittaa sen, että kyllä se
- 18:46sitä tilastollisesti palkkaerot selittyvät hyvin paljon, sillä
- 18:51tehdään eri tehtäviä ja ollaan on eri pituisia työuria niissä
- 18:55tehtävissä mitä tehdään. Oletan, että jotain samanlaista
- 18:59voisi löytyä startup-yrityksistä.
- 19:01En ole varma. OK no sitten vielä taustasta
- 19:07lisää niin jos analysoidaan ekana suomalaistaustaisia
- 19:11henkilöitä, niin minkälainen koulutustausta on yleensä ottaen
- 19:15ihmisillä, jotka ovat start-upeissa?
- 19:18Voiko siitä piirtää jotain tällaista yleismaailmallista
- 19:22profiilia? Ensinnäkin startup-yrityksissä
- 19:26työskentelevät henkilöt on. Korkeasti koulutettuja se on
- 19:30paljon maisteri tason tai niinku ylemmän korkeakoulututkinnon.
- 19:35Omaavia ja myös tohtoritason työntekijöitä yllättävän paljon
- 19:40yllättävän paljon. Joo, puhutaan siis.
- 19:44Luokkaa 5% työvoimasta. Se on mun mielestä aika paljon
- 19:48tohtorihattua pitäviä siis 5% ja se on paljon.
- 19:52Joo ja he on niinku siellä on paljon tutkijoita koska nää
- 19:56monet yritykset joita me seurataan niin niin hehän tekee
- 19:59teknologisesti todella haastavia ratkaisuja jos me katsotaan
- 20:05vaikka. Minkälaisia yrityksiä VTT, ltä
- 20:09eli teknologian tutkimuskeskuksesta tulee ulos
- 20:12tai yliopistoista niin ne on. Aika niin kuin todella
- 20:18teknisesti haastavia harjoitelmia, mitä siellä
- 20:21tehdään kvanttitietokoneita, satelliitteja.
- 20:25Tämmöisissä tota projekteissa on yleensä pitkä tutkimustausta
- 20:29takana, joten mun mielestä tää selittää sitä niinku
- 20:33koulutustason. Tota jakaumaa ja sitten sen.
- 20:39Jos me puhutaan sitten vielä niinku aloista että mitkä alat
- 20:42korostuu niin ei ole varmaan yllätys että ICTICT ala on on
- 20:47kärjessä ja sitten siellä on paljon kaupallisella taustalla
- 20:50työskenteleviä henkilöitä. Mutta niinku ne eli yllättävän
- 20:55korkea korkeakoulutustaso keskimäärin ja teknillisen
- 20:58puolen tyyppejä, mutta nää tulokset on aika ennalta
- 21:03arvattavissa. Kyllä se on kyllä totta ja ja
- 21:06palataan tuohon hetken päästä kun puhutaan t et k
- 21:09panostuksesta, mutta entäs sitten se rekrytointi?
- 21:15Näkyykö jotenkin osaajapula? Onko tätä tutkittu, että
- 21:18startupit suomessa kaipaisivat kuitenkin kaikesta huolimatta
- 21:22kipeästi uutta työvoimaa, jota ei helposti ole saatavilla.
- 21:27Isossa kuvassa kyllä. Mutta jos me katsotaan
- 21:31tilannetta 2 vuotta sitten, niin kun me tehdään tämmöistä
- 21:37startup-barometria eli meidän startup-yhteisön jäsenille
- 21:41suunnattua kyselyä ja tota yksi kysymys joka toistuu siis kerran
- 21:45kvarterissa on, että mitkä ovat yrityksesi kasvun esteitä niin
- 21:51pari vuotta sitten. Noin vähän yli 50%.
- 21:56Mun muistaakseni pitää tarkistaa luku vähän yli 50% muistaakseni
- 22:00yrityksistä vastasi, että. Työvoiman saatavuus on isojen
- 22:05kasvunesto tai yksi isommista ja sitten tällä hetkellä noin 20%
- 22:11enää vastaa ja tota tarkoittaa siis sitä, että silloin kun
- 22:16korot lähti nousemaan rahoitusmarkkinat niinku
- 22:19startupien osalta kuivu eli rahaa oli vähemmän saatavilla
- 22:22tehtiin. Irtisanomisia ja hidastettiin
- 22:26kasvuvauhtia pyrittiin kannattavuuteen.
- 22:28Niin selkeästi nähtiin, että tää osaavan työvoiman saatavuus sen
- 22:34tärkeys hieman putosi kasvun esteenä.
- 22:38Mut edelleenkin mä sanon, että kaikki ne parhaat yritykset jota
- 22:42jotka kasvaa edelleen tosi nopeata, niin heillä se
- 22:45työvoiman saatavuuden ongelma on jatkuva.
- 22:49Tai ne on hyvin vaikeaa, vaikeaa rekrytoida rekrytoida
- 22:54esimerkiksi ulkomailta tai sitten myös suomestakin on
- 22:56vaikea löytää joskus osaajia. Voin antaa pari konkreettista
- 23:00esimerkkiä, ettei tän mee liian korkealle ilmaiseksi tää
- 23:03keskustelu. Mä nyt sanon firmojen nimiä
- 23:07todennäköisesti, mutta mutta. Tämmöinen pari anekdootteja
- 23:11mitkä olen kuullut eli silloin kun.
- 23:15Tai joitain vuosia sitten, kun tapahtui yritysjärjestely ja ja
- 23:20sitten tämä kyseinen yritys avasi tutkimuskeskuksen kanadaan
- 23:25ja suomessa oli edelleen edelleen sitä olemassa oleva
- 23:28tutkimuskeskus. Rekryt jota tehtiin niin oli
- 23:32mahdollista sille henkilölle, joka rekryttiin niin mennä
- 23:36töihin joko kanadaan tai suomeen.
- 23:39Ja silloin kun tää kanadan keskus avattiin niin se kasvoi
- 23:43hyvin lyhyessä ajassa. Muistaakseni tuplaten siihen
- 23:46kokoon mitä suomalainen tutkimus.
- 23:48Center oho ja se oli se johtui vaan siitä että nää henkilöt
- 23:53ketä rekryttiin niin he halusi mennä mieluummin kanadaan ja
- 23:56suomeen. Ei ei niinku haluttu tietenkään
- 23:59mä mä en tiedä mitkä ne. Taustalla on ne syyt on, että
- 24:03oliko kanadassa jotenkin parempaa työvoimaa jo
- 24:06entisestään, että haluttiin tehdä parhaiden kanssa töitä.
- 24:09Vai oliko kanada jotenkin muuten houkuttelevampi maa?
- 24:12Mutta se fakta oli niin, että että tää RND center kanadassa
- 24:17sitten kasvoi nopeampaa. Toinen esimerkki on no tää on
- 24:22mun mielestä ihan julkista tieto woltin.
- 24:26Berliinin tota toimisto kasvoi pitkään nopeammin kuin suomen
- 24:30suomen tota pääkonttori ja sielläkin rekryjä tehtiin
- 24:35silleen että on mahdollista tulla mihinkä tahansa
- 24:38toimipisteeseen töihin. Kunhan saadaan sinut töihin ja
- 24:42tota näin näin siinä vaan vaan käy ja se ehkä kertoo sitten
- 24:46siitä että jos sulla on startup joka kasvaa nopeasti, sun
- 24:50kannattaa avata. Useampia toimipisteitä eri
- 24:53maihin, jotta sä pääset käsiksi siihen työvoimaan.
- 24:56Mitä sä tarvitset? Eli osaajapula on, se on aina
- 25:02parhailla firmoilla. Mä väitän ja ja sitten tän.
- 25:06Se on myös SUOMI spesifi kysymys osittain että miten me ollaan
- 25:10kilpailukykyinen paikka tulla töihin ja joissain
- 25:14konkreettisissa esimerkeissä näyttäisi niin että.
- 25:18SUOMI ei aina ole se kilpailukykyisin paikka.
- 25:21Joo joo kyllä, mutta koska pääoma on kuitenkin luonteeltaan
- 25:25kansainvälinen. Voisin kuvitella, että jos
- 25:28henkilölle tarjotaan samaan määrään palkkaa jossain toisessa
- 25:31maassa, niin hän päätyy ehkä valitsemaan toisen maan ihan
- 25:35vaan sen takia, että siellä on matalammat verot kuin suomessa.
- 25:40Ja sitten jos yrityksellä on useampia toimipisteitä niin
- 25:43sehän voi tarkoittaa myös jonkinlaista aivovuotoa täältä,
- 25:47koska se myös altistaa täällä olevia työntekijöitä sitten
- 25:50muuttamaan muualle toisiin toimipisteisiin.
- 25:53Niin onko tällä näkemyksellä mitään tukea datan perusteella?
- 25:58Että näin voi olla. Tästä on siis paljon ihan
- 26:03akateemista tutkimusta, missä on pyritty tutkimaan sitä, että
- 26:06miten työvoima reagoi siihen vero verotuksen tasoon ja jos
- 26:13vedetään niinku hyvin lyhyesti yksi niin mun ymmärrys
- 26:16akateemista tutkimuskirjallisuudesta on se,
- 26:18että verotuksella on väliä ja se miten näitä on tutkittu on tällä
- 26:25teidän lakimuutosten avulla, että jos jossain päin maailmaa
- 26:29tapahtuu joku muutos verotuksessa.
- 26:31Esimerkiksi muutetaan kannustavampaan suuntaan, niin
- 26:33sitten tutkitaan, että mihin mihin tota kansainväliset
- 26:37osaajat muuttaa. Ja on havaittu että että he
- 26:40hakeutuu tosiaan sinne missä on on matalemmat verot.
- 26:46Tanskassa tehtiin 90 luvulla. Hitsi mä en muista ihan kaikkia
- 26:51yksityiskohtia, mutta se niinku pääidea siinä oli, että jos
- 26:56tulet ulkomailta tanskaan töihin niin ja tienaat siinä.
- 27:00Nyt oli muistaakseni yli 100 000 € vuodessa.
- 27:04Niin pääset tämmöiseen kevyempään verotuksen regiimiin
- 27:08mukaan. Ja ja sitten jos me katsotaan.
- 27:12Kovatulosten, jotka ylitti just sen 100 t vuodessa, niin heidän
- 27:16määränsä juuri ennen sitä lakimuutosta ja sen jälkeen niin
- 27:22heidän määränsä lähti kovaan nousuun sen jälkeen kun tehtiin
- 27:25tämä lakimuutos ja sitten siinä vielä vertailtiin henkilöitä,
- 27:30jotka oli juuri sen tulotason alle, niin siellä ei tapahtunut
- 27:34mitään muuta. Ja ja ja tässä tutkimuksessa
- 27:37tämä muutosten ero tulkittiin. Kausaalin vaikutukseksi ja mun
- 27:42mielestä se oli ihan hyvin hyvin perusteltu.
- 27:44Tutkimuspaperi suomessa on vastaava.
- 27:50Verojärjestelmä eli jos tuet tänne ulkomaalaisena
- 27:52työntekijänä ja sun ja sun työtehtävä on
- 27:57erityisasiantuntija niinku luokituksen piirissä ja sitten
- 28:01sun tulot yrittää tietyn tason niin sulle tulee kiinteä 32%.
- 28:07Verokanta, joka tarkoittaa sitä, että jos saat vaikkapa nokian
- 28:10toimitusjohtaja, niin sulla on erittäin huokea.
- 28:14Huokea verokanta ja nyt sitä ollaan mahdollisesti alentamassa
- 28:1725% se kiinteä vero. Mikä sulle tulee joka on?
- 28:24Mä väittäisin, että sillä voisi olla apua tämmöisissä.
- 28:26Huippu huippu rekryissä, että kyllä nää henkilöt jotka
- 28:31globaalisti hakee kovia työpaikkoja niin kyllä hänet
- 28:35vertailee ihan varmasti. Mitä joudun maksamaan veroissa
- 28:38jälleen kerran ihan superpitkä vastaus.
- 28:40Mun oli pakko avata. Erittäin hyvä vastaus kuitenkin
- 28:43ja erittäin hyviä esimerkkejä. No.
- 28:47Puhutaanko vielä hieman lisää kasvun esteistä?
- 28:52Elikkä osaajapula. Onko kenties jotain muita
- 28:59tämmöisiä poliittisia esteitä, että miksi joku valitsee jonkun
- 29:04toisen maan jos otetaan vaikka sellainen tapaus, että
- 29:07henkilöllä on tosiaan luvataan samaa palkkaa niin esimerkiksi.
- 29:13Viisumi käytännöt ja tämmöiset että onko onko ne mahdollisesti
- 29:17esteenä? Joo no mä oon tästä asiasta
- 29:22aikaisemminkin valittanut ja ja tota ja media mediassakin jonkin
- 29:26verran puhunut, mutta. Se meidän ajatus suomen
- 29:31startup-yhteisössä on, että kaikki esteet pitäisi purkaa
- 29:34huippuosaajilta ja mahdollisimman huokoinen kohtelu
- 29:39näille henkilöille ihan vaan sen takia, että monen
- 29:42startup-yrityksen. Mahdollisuus kasvaa.
- 29:48Täyteen potentiaalinsa voi oikeasti riippua muutamasta
- 29:52henkilöstä, jotka tuo just sen tarvittavan innovaation tai
- 29:55osaamisen sen tuotteen rakentamiseen eli yksi
- 29:58henkilöllä voi olla iso merkitys ja yleensä ne henkilöt on sitten
- 30:01tämmöisiä tosi kovia jotka voi mennä vähän niinku kilpailuttaa
- 30:05maita. Verotus on siis tietenkin se
- 30:06yksi kysymys ja viisumi käytännöistä tai tämmöisistä
- 30:09oleskelulupa-asioista. Niin nyt viime aikoina.
- 30:13Mitä suomessa on tehty jonkin verran muutoksia, niin on
- 30:16vaikeutettu. Kansalaisuuden saamisen ehtoja
- 30:20ja sitten maassa pysymisen ehtoja sen jälkeen, jos tulee
- 30:25esimerkiksi irtisanomistilanne. Ja jos me nyt.
- 30:28Unohdetaan tästä kaikki muu ja keskitytään vaan näihin
- 30:31huippuosaajiin miten he tätä tilannetta todennäköisesti
- 30:34katsoo niin. Viime viimeisen parin vuoden
- 30:38aikana suomessa on ensinnäkin asetettu uusi lainsäädäntö, joka
- 30:43kulkee semmoisena nimellä, että annetaan 3 viiva 6 kuukauden
- 30:47suojaosa henkilölle, joka irtisanotaan yrityksestä on
- 30:53tullut ulkomaalaisina työntekijänä tänne.
- 30:55Aikaisemmin suomen laissa on ollut kirjaus, että se
- 31:01periaatteessa pitäisi tapahtua se maasta karkottaminen heti
- 31:04tällä laittaa se prosessi käyntiin heti irtisanomisen
- 31:07jälkeen, mutta de fakta se ei ole toiminut näin aikaisemmin.
- 31:13Esimerkiksi migrillä ei ollut selkeää tietoa siitä, että ketä
- 31:16on irtisanottu ja sitä lain lakia ei oikein mun ymmärryksen
- 31:20mukaan pystytty implementoimaan. Mutta nyt on sitten asetettu
- 31:25työnantajalle. Uhkasakon tai sakon uhalla
- 31:30velvollisuus ilmoittaa migrille välittömästi siitä
- 31:33irtisanomisesta ja sitten migrilla on velvollisuus
- 31:36puuttua. Tähän tota asiaan siten, että
- 31:41henkilö pyrittäisiin karkottamaan sen.
- 31:43No erityisasian tapauksessa jos 6 kuukauden päästä siitä
- 31:46irtisanomisesta. Silloin, kun tää nousi, nousi
- 31:50esille mediassa, niin suomen startup-yhteisön
- 31:54jäsenyrityksessä työskentelevät henkilöt oli yhteydessä ja myös
- 31:57yritysten perusta. Että miksi tällaista?
- 32:01Lainsäädäntöä yritetään nyt niin kun laittaa vireille tämmöisenä
- 32:06aikana kun on on on niinku kasvulle kriittisiä osaajia
- 32:10yritetään houkutella ja nää ulkomaalaiset työntekijät myös
- 32:14oli sitä mieltä että tää on. Huono asia, että tämmöistä
- 32:18lainsäädäntöä aletaan tekemään. No se on mun mielestä yksi mikä
- 32:23heikentää suomen suhteellista asemaa verrattuna muihin.
- 32:27Oikeastaan se mielikuva just näin just näin, koska lain lain
- 32:33aikaisempi. Lakihan on ollut niin, että
- 32:35periaatteessa karkoittaminen pitäisi alkaa niinku heti ja ei
- 32:40sitä on niinku sitä ei ole. En tietenkään implementoitu
- 32:42siinä määrin eikä sitä oikein kukaan huomioidu myöskään.
- 32:46Ei musta tuntuu että moni ei edes tiennyt tällaisesta.
- 32:49Nyt kun tää astunut voimaan, niin siitä on tullut iso.
- 32:53Ei iso tota mielikuvallinen haaste ja sitten ehkä tähän
- 32:56niinku muihin muihin näihin käytäntöihin, niin mitä me
- 33:00ollaan startup-yhteisössä pohdittu, niin on tämmöiset
- 33:04maahantuloon liittyvät prosessit ja niiden nopeuttamisen tarve.
- 33:09Meillä on case-esimerkkejä jossa.
- 33:12Ulkomaalainen siis huippuosaaja luokkaa 120 t vuositulot ja
- 33:17niinku korkean tason osaaja perheineen muuttaa suomeen on
- 33:21mennyt 6 9 kuukauteen että on saatu.
- 33:25Kotikunta rekisteröinti, pankkitilit auki ja ja niinku
- 33:29tämmöisiä tossa niinku perustavanlaatuisia asioita
- 33:32mitkä pitäisi vaan saada kuntoon näistä asioista me ollaan
- 33:36yritetty puhua päättäjille ja yksi viesti mikä sitten heiltä
- 33:39on tullut meidän suuntaan että mut meillähän on tää pikakaista
- 33:43tää, d viisumi-hanke joka toteutuu 2 viikossa.
- 33:47Kyllä se toteutuu 2 viikossa mut sitten se kaikki muu.
- 33:50On hidasta ahaa joo ja tää on niinku se haaste.
- 33:54Sitten vielä ehkä jos saan sanoa vielä yksi konkreettisempi
- 33:58annetaan palaa nyt kun tästä puhutaan.
- 34:00Tota suomessa on myös tällaisia tietynlaisia lakipykäliä, jotka
- 34:07johtaa kohtuuttomiin tilanteisiin, mutta ne on
- 34:11todella harvinaisia ja niin musta tuntuu että niistä vaan ei
- 34:14ole kukaan tiennyt. Aikaisemmin voin antaa yksi
- 34:17case-esimerkin ja tää on ollut mediassa myös julkisesti esillä.
- 34:20Eli en kerro kenenkään yksityisasioita.
- 34:24Eräs woltin työntekijä. Hän tuli perheelle ja suomeen ja
- 34:29hänen seitsemäntoistavuotias lapsi kävi yhdysvalloissa vielä
- 34:34lukiota etänä halusi suorittaa sen loppuun.
- 34:38Tää poika täytti 18 ja lukija oli siis vielä kesken niin
- 34:43migriltä tuli viesti että että sinä olet täysi-ikäinen.
- 34:48Sinulla ei ole työpaikkaa eikä sinulla ole opiskelupaikkaa
- 34:51suomessa täten oleskelun ehdot ei enää täyty ja meidän on
- 34:56meidän täytyy karkoittaa sinut pois suomesta, jota sä sitten
- 35:00taustalla käytiin. Tietenkin varmaan paljon
- 35:02viestittelyä. Juristien juristien välillä,
- 35:05mutta lopputulos oli se, että tää poika karkotettiin
- 35:08yhdysvaltoihin ja. Tavallaan viereen varaista niin.
- 35:11Ja hän on. Hän on sen jälkeen saanut, että
- 35:13hän ei enää ikinä tule suomeen, joka on mun mielestä niinku se
- 35:18on suoraan sanottuna dorca-käytäntö, että tälleen tai
- 35:21jos oli täysin ilmiselvää, että hän on edelleen lapsi ja on
- 35:25sidoksissa vanhempiinsa ja ja varmasti tarkoitus oli sitten
- 35:30niin kuin hakea suomalaiseen yliopistoon, että kun se lukio
- 35:34kannatti käydä loppuun, koska kesken vuotta oli täysin
- 35:37järjetöntä lopettaa lukio kesken, aloittaa sitten jossain
- 35:39kohtaa suomessa. Uudestaan tämmöiseen niinku ja.
- 35:43Ja mä siis mä en syytä migriä millään tavalla.
- 35:47Hehän toteuttaa lainsäädäntöä just niin, kun heidän pitää
- 35:51toteuttaa. He on tehnyt oikein
- 35:54periaatteessa, mutta kun tällaisissa asioissa tietenkin
- 35:58kun lakia kirjoitetaan säädetään, niin ei voida antaa
- 36:01tietenkään semmoista välttämättä harkinnanvaraa.
- 36:04Mutta ehkä tämmöisessä tilanteessa olisi pitänyt
- 36:07käyttää maalaisjärkeä jättänyt mitään järkeä ihan oikeasti.
- 36:12Totta. All right, joo mielenkiintoisia
- 36:15ja makeita annegdootti stooreja. Näitähän vois kyllä a analysoida
- 36:19pitkäänkin, mutta mitä jos palataan tohon TKIN
- 36:23innovaatiostooriin niin niin tota rupesit jo tykättämään
- 36:28jotain joitain lukuja. Työntekijöiden taustan suhteen
- 36:33elikkä esimerkiksi erittäin iso osa on korkea, korkeasti
- 36:38koulutettuja ja tohtorikoulutettuja
- 36:41työntekijöitä start-upeissa. Niin mikä viittaa just siihen,
- 36:45että että siellä tarvitaan juuri sitä?
- 36:48Tutkimus ja kehitys toimintaa. Niin mä nyt lunttaan tästä taas
- 36:54teidän raportista. Niin vuonna 2023
- 36:58startup-yritykset suomessa investoivat tutkimus ja
- 37:00kehitystoimintaan noin 785 miljoonaa euroa.
- 37:06Se on todella iso summa. Mikä on noin 14% koko
- 37:10yrityssektorin TK menoista? No kuinka merkittävä osuus se on
- 37:17sun mielestä ja mitä se niinku kertoo oikeastaan suomen
- 37:20innovaatioympäristöstä, että tapahtuuko innovaatiot tosiaan
- 37:25niinku epäsuhteessa enemmän tuolla startupien puolella.
- 37:32Joo, jos me katsotaan yritysten määrää.
- 37:36Niinku mitkä lasketaan start-upeiksi niin niitä on se
- 37:414200 ja näistä yrityksistä joista meillä on dataa TETKN
- 37:47osalta niin niitä oli varmaan luokkaa 800 tuolloin kun kun tai
- 37:53viimeisenä vuonna eli vuonna 2023 josta noin noin viimeisin
- 37:58luku on on laskettu. Eli eli kyllä mä sanon että se
- 38:01on niinku hyvin. Pieni yritysjoukko, joka sitten
- 38:05loppujen lopuksi harjoittaa tutkimus ja kehitystoimintaa
- 38:09isosti ja ne sitten selittää ison osan siitä t et k
- 38:13toiminnasta. Eli kyllä epäsopusuhtaisesti
- 38:17sitä tapahtuu start-upeissa. Jos me katsotaan kaikkia
- 38:21start-upeja yhteensä, niin ne on todennäköisesti nokian jälkeen
- 38:25yksi. Seuraavaksi isoin t et k
- 38:28investoija suomessa. Joka on.
- 38:32Ehkä mun mielestä kertoo siitä niinku toimialan roolin
- 38:37kasvusta. Nokiahan on ylivoimaisesti
- 38:39suomen isoin tetko investoija ja tulee vielä sellaisena varmaan
- 38:44pysymään jonkin aikaa aikaa. Tota startupien osuus suomen
- 38:50kaikista TK investoinneista oli noin noin 14% vuonna 2023 ja
- 38:54jälleen kerran tässäkin. Ehkä se taso ei ole se tärkeä
- 38:59vaan se suunta mihin ollaan menossa ja se osuus on kasvanut.
- 39:03Jatkuvasti ja se kertoo. No se kertoo siitä, että paljon
- 39:09startup-yrityksiä tehdään tutkimus ja kehitystoimintaa,
- 39:12koska halutaan olla kategoriajohtajia, jotta sä voit
- 39:15olla kategoriajohtaja esimerkiksi tämmöisessä
- 39:17teknologisesti haastavissa hankkeissa, kuten vaikkapa
- 39:20kvanttitietokoneet. Mitä äsken mainitsin, niin sun
- 39:23on pakko investoida ihan massiivisesti siihen
- 39:26tuotekehitykseen ja tutkimukseen.
- 39:29Ja tota. Niin no niin niitä se meidän
- 39:34luvat kertoa. Eli osuus on kasvussa.
- 39:36Rooli on kasvussa ja ja teetkö investoinnit?
- 39:39On muistaakseni joka vuosi ton mittaushistorian aikana mitä
- 39:43meillä on tietoja niin on kasvanut.
- 39:48Joo se on kyllä ihan totta, että se on tietysti iso luku jos jos
- 39:53tuijottaa pelkkää lukua niin se kuulostaa isolta.
- 39:56Mutta sitten kun ottaa huomioon just tämmöiset erityisesti
- 39:59deitek firmat jotka pyrkii. Kategorian johtajiksi niin hehän
- 40:04tavallaan luovat uusia täysin uudenlaisia tuotteita ja
- 40:08standardeja, mitä ei oo aikaisemmin tehty, joten se ei
- 40:10oo sinänsä yllättävää. Mutta sitten mihin nämä rahat
- 40:15konkreettisesti sitten kuluvat firmoissa?
- 40:19Yli 50% on palkkakuluja eli se kertoo siitä, että innovaatiot
- 40:26ja tutkimuksen tekevät hyvin. Pitkälti ihmiset eivät koneet.
- 40:31Ja sitten sitten tota kun me mietitään sitä, että mitä ne
- 40:34palkkakustannukset on niin ne ne ne sitten menee hyvin paljon
- 40:37juuri näille tohtorikoulutetuille ja ja
- 40:41teknisesti meritoituneille meritoituneille henkilöille,
- 40:45jotka sitten harjoittaa tätä tuotekehitystä.
- 40:49Se että 50 pinnaa on palkkakuluja niin me voidaan.
- 40:53Voidaan ajatella sitä, että parhaat yritykset yleensä pyrkii
- 40:58keräämään parhaat ihmiset tietenkin tekemään tätä
- 41:00tuotekehitystä, mutta he he sitten myös löytää oikeat
- 41:04paikat, jossa nää ihmiset pystyy hyödyntämään sitä osaamista
- 41:08parhaiten. Esimerkiksi no se mikä on
- 41:10Suomessa mun mielestä ollut nyt viime vuosina todella hienoa,
- 41:15niin on rohkeasti investoitu tämmöisiin.
- 41:18Niinku laboratoriotiloihin joita.
- 41:22Myöskin on julkinen sektori, jopa hallinnoija ja tukee
- 41:27yritysten niin kuin käy tai että yritykset pystyy käyttämään ne,
- 41:30saa accessin tämmöisiin tota paikkoihin.
- 41:34Esimerkiksi toi kvantinova VTT, llä otaniemessä ja ja sitten
- 41:41yliopiston tämmöiset satelliittitutkimus laboratoriot
- 41:46mitä mitä aalto-yliopistolla on käytössä?
- 41:49Niin. Nää on tämmöisiä niinku
- 41:52kansainvälisesti merkittäviä investointeja, joita sitten nää
- 41:56yritykset pääsee käyttämään ja josta he sitten pystyy pystyy
- 42:00rakentamaan parhaiden osaajien avulla uusia innovaatioita, jota
- 42:04niinku näiden 2 elementin yhdistäminen, parhaat tilat
- 42:09parhaat. Mä en tiedä mikä olisi hyvä
- 42:11termi. Tutkimusinfrastruktuuri on
- 42:14varmaan varmaan oikea termi, niin tutkimusinframiyhdistäminen
- 42:17parhaisiin osaajiin. Niin sitä kautta saadaan parhaat
- 42:21tulokset myös aikaiseksi. Joo, jos mietimme julkisen
- 42:25investointeja niin mikä on niiden osuus?
- 42:29Tet k mä nostan suomen startupeissa tällä hetkellä ja
- 42:33pitäisikö sitä osuutta kasvattaa sun mielestä?
- 42:37Moni startup-yritys kyllä saa. Business finlandilta esimerkiksi
- 42:43niinku tämmöisiä t et k tukia. Ja sitten sen lisäksi myös
- 42:47tämmöisiä innovaatiotukia. Eli tässä niinku tää nytten
- 42:51menee ehkä. Ehkä liian detalileja
- 42:54tavalliselle kuulijalle, mutta t et k toiminta ja
- 42:58innovaatiotoiminta on määritelmällisesti eri asioita
- 43:02ja sitä voi ajatella niin, että t et k toiminta tapahtuu
- 43:05alkuvaiheessa ja sitten innovaatiotoiminta on enemmän
- 43:08sitä kaupallistamispuolta niin suomessa julkinen sektori tukee
- 43:13vahvasti näitä molempia. Se tukee tutkimus ja kehitystä
- 43:17on verotukia ja on suoria tukia ja sitten on myös
- 43:20innovaatiotukia jotka sitten auttaa viimeistelemään sen.
- 43:25T et k toiminnan kaupallistamisen.
- 43:29On vähän harmikseni jouduin tässä sanomaan myös, että nyt
- 43:32näitä innovaatiotukia ollaan leikattu.
- 43:37Valitettavasti joka no me ei vielä tiedetä mikä se vaikutus
- 43:40tulee olemaan, mutta mutta tavallaan vastatakseni siihen,
- 43:44mitä aikaisemmin kysytä, pitäisikö niitä lisätä, niin
- 43:48sanoisin, että innovaatiotukien leikkaukset pitäisi perua.
- 43:54Se että pitääkö lisätä niin joo ehkä jonkin verran, mutta mutta
- 43:58niinku että jos nyt ensimmäisenä peruttaisi ne leikkaukset, koska
- 44:02ne on todella harmillisia. Business finland joutui nyt
- 44:06sulkemaan nuoret innovatiiviset yritykset rahoitus haun tältä
- 44:12vuodelta ja on epäselvää voidaanko sitä jatkaa ensi
- 44:15vuonna ja sen tota. Rahoitusinstrumentin läpi on
- 44:19käynyt tällaisia yrityksiä kun wolt supercellswappien.
- 44:24OK isoimpina nyt ehkä ja toki me ei voida tietää olisiko näitä
- 44:29yrityksiä syntynyt ilman en nuoret innovatiiviset
- 44:32yritystukea vai olisiko ne syntynyt vähän pienempänä vai
- 44:36vähän myöhemmin siihen me ei osata vastata, mutta se mikä me
- 44:39tiedetään on se, että hyvin. Onnistuneelta se hanke näyttää
- 44:46tilastojen valossa, koska sieltä mennyt niin kovia kovia
- 44:49yrityksiä läpi pelkästään supercell on maksanut veroja
- 44:52suomeen moninkertaisesti mitä mitä tota.
- 44:56Vaikkapa 5 vuoden aikana on käytetty tähän niin tai niin
- 45:01rahoittamiseen. Että siinä mielessä.
- 45:05No niin no supercell on on tietysti sellainen äärimmäinen
- 45:08esimerkki se on. Hyperskaalautunut yhtiö.
- 45:14Kaikkihan eivät ole kasvaneet yksi lailla, mutta tietysti
- 45:19näissä julkisissa investoinneissa niin niin pitää
- 45:21olla aina hyvät perustelut, että jos me investoimme sellaiseen
- 45:26toimintaan ja. Ja yrityksiä, jotka lopulta
- 45:29sitten siirtävät vaikkapa konttorinsa pois täältä, niin
- 45:33onko se kannattavaa investointi vai ei, että meidän pitäisi
- 45:36jotenkin linkittää niihin odotuksiin?
- 45:39Että säilyykö tämä kyseinen yritys täällä ja tuottaako se
- 45:44verotuloja tulevaisuudessa? Se on varmaan aika haastavaa
- 45:47arvioida yleensä ottaen. Kyllä toi on itse asiassa
- 45:50erittäin erittäin hyvä pointti, koska se se on myös kysymys
- 45:54siitä, että luodaanko me vain innovaatioita tähän maailmaan,
- 45:57jotta me parannetaan. Globaalia hyvinvointia vai
- 46:01saadaanko me niillä sitten niinku verotuloja tai ne mun
- 46:03mielestä on todella relevantti politiikka mielessä ja
- 46:08palatakseni vielä tuohon aiempaan tutkimuskirjallisuus
- 46:12puoltaa yllätys yllätys TK tukia, mutta näistä on tehty.
- 46:17Siis näistäkin on on valtava määrä tutkimuskirjallisuutta,
- 46:21jossa on arvioitu että tota. Mitä hyötyä tälläisistä tuista
- 46:26on? Ja se jos yrittää vetää hyvin
- 46:29yksinkertaisesti tätä kokonaisuutta.
- 46:31Yksi niin moni tutkimus ja kehitystoimintaan liittyvä hanke
- 46:36yrityksissä jäisi toteutumatta, jos siihen ei saada julkista
- 46:41tukea. Ja se syy on se, että monesti
- 46:44tutkimus ja kehitystoiminnan seurauksena syntyy jotain
- 46:47sellaista uutta, jota myös muut yritykset.
- 46:52Ja muu yhteiskunta voi käyttää, eli siitä syntyy tämmöisiä
- 46:54ulkoisvaikutuksia. Ja ulkoisvaikutukset on yleensä
- 46:59sellaisia, jotka hyödyttää yhteiskuntaa, mutta ne ei
- 47:02hyödytä sitä yritystä ja yrityksen tehtävä on tehdä
- 47:05voittoa osakkeenomistajillensa. Osakeyhtiölain mukaan niin miksi
- 47:11ne tekisi jotain sellaista, joka hyödyttäisi koko yhteiskuntaa,
- 47:16koska se ei välttämättä kuulu heidän niinku toimintaansa.
- 47:20Ja tää on mun mielestä se argumentti miksi?
- 47:23T et k tuet on on niitä niitä on hyvä puolustaa.
- 47:30Sillä on vankka perustelu siellä taustalla.
- 47:34Se, että mihin julkisen sektorin kannattaa käyttää rahaansa, niin
- 47:39sitä pitäisi mun mielestä ajatella niin, että meillä on
- 47:42tuhansia. Meillä on loputon määrä asioita
- 47:45mitä pitäisi tai mitä voisi tukea julkisella rahalla, mutta
- 47:48meillä on vaan rajallisesti rahaa käytettävissä julkisella
- 47:52sektorilla, niin silloin pitää lähteä karsimaan sellaisista
- 47:56asioista ja jättää semmoiset asiat mitkä on kaikista
- 47:59kannattavampia. Ja t et k toiminta nousee hyvin
- 48:03korkealle siellä listalla. No kannattavuuslaskenta on
- 48:09erittäin haastavaa tehdä tapauksessa, koska itseasiassa
- 48:13monesti lopputulos on täysin eri kuin mitä kuvitellaan, että se
- 48:17on sekä hyvä että huono puoli että se lopputulos voi olla
- 48:21tosiaan sellainen, että se hyödyttää kaikkea niinku
- 48:24esimerkiksi tällaiset tyypilliset esimerkit jenkeistä
- 48:28kun puolustussektoriin tehtiin sellaisia investointeja, jotka
- 48:32sitten. Kasvoivat kaupallisiksi projekti
- 48:35projekteiksi. Ehkä tällainen emplemaattinen
- 48:38esimerkki on internet ja tämmöiset.
- 48:42Mutta toisaalta niin näähän monesti epäonnistuu.
- 48:44Jep kaikki hankkeet. Saa viittaat varmaan näihin
- 48:47darpan tutkimushankkeisiin. Joo, niin on tullut luettua
- 48:52myöskin niiden taustojen aivan mielettömiä niinku juttuja mitä
- 48:55he on tehnyt. Toinen esimerkki on lääkkeet.
- 48:59Jos sä teet ratkaiset vaikka syöpähoidon.
- 49:04Tai kehität lääkkeen tiettyä syöpähoitoa, niin kyllä mä
- 49:07väitän, että sen lisäksi että se tuottaa yrityksen voittoa, niin
- 49:11varmasti monelle muulle niinku ihmiselle se on aivan.
- 49:15Käänteentekevä asia, että saa sen lääkkeen käyttöön, niin
- 49:19siitä muodostuu paljon yhteiskunnallisesti ja.
- 49:22Hyvää. No tämä kaikki ei kuitenkaan ole
- 49:24mahdollista ilman yksityistä rahaa.
- 49:27Tämä toiminta niin. Mitäs te näette tästä uudesta
- 49:32raportista WC rahan suhteen eli ventur capital rahan suhteen
- 49:36että. Kuinka hyvin sitä on nykyisin
- 49:40saatavilla suomen start-upeissa? Niinku WC rahoitus
- 49:45markkinoinnissa se se on semmoinen mitä mä en
- 49:47henkilökohtaisesti hirveästi tutki.
- 49:49Eli saatan nyt puhua asioista sitten vähän heikoilla heikoilla
- 49:53tiedoilla, mutta mut mun käsitys on se, että Suomessa on aika
- 49:59hyvin rahaa saatavilla alkuvaiheen yrityksillä eli
- 50:03semmoiset hyvät yritykset ja varmaan niinku alun alkaen se
- 50:07kohtalaiselta näyttää et yritykset kaiketi saa ihan hyvin
- 50:11hyvin WC rahoitusta, mutta sitten kun me aletaan puhumaan.
- 50:15Massiivisista teollisista investoinneista, niin sitten
- 50:18meillä loppuu myös kyky rahoittaa niitä ja ja tämmöisiä
- 50:24esimerkkejä nyt voi olla vaikkapa solar foods nimisen
- 50:28yrityksen ruokatuotantolaitokset tai tai vaikkapa tulevaisuudessa
- 50:35sitten ne tuotantolaitokset missä tehdään
- 50:37kvanttitietokoneita. Tai sitten ouran kaltaisten tosi
- 50:42isoksi kasvavien yritysten niin kun.
- 50:46T et k rahat tai tai skaalaaminen markkinoille, niin
- 50:50ne vaatii niin paljon pääomia ja suomessa ei oikein ole ainakaan
- 50:55aikaisemmin ei ole ollut semmoisia rahoja, jotka kykee
- 50:59kykenee tukemaan näitä yrityksiä, jolloin sitten katse
- 51:02kääntyy ulkomaille luonnollisesti ja tota.
- 51:05Nythän tietenkin muutama viikko takaperin niin lifeline ventures
- 51:10julkisti 400 miljoonan WC rahaston, joka onkin sitten jo
- 51:14euroopan mittakaavassa. Aika iso.
- 51:17Kyllä. Että siinä mielessä asiat on
- 51:19ehkä menossa parempaan suuntaan, mutta ainakin näin tai näin.
- 51:25Ymmärrän asian olleen, että alkuvaiheessa on rahaa
- 51:28myöhäisemmässä vaiheessa on vähän vähemmän ja se on vaikea
- 51:32vaikea löytää pääomia. Kyllä.
- 51:36No SUOMI on maantieteellisesti periferia.
- 51:40Ja myös väestöllisesti. Meillä on aika vähän väestöä
- 51:44täällä ja ympärillä olevissa maissa, niin se tarkoittaa sitä,
- 51:47että me ollaan kaukana. Tällaisista tällaisista isoista
- 51:52pääomista fyysisesti. Siis voisin kuvitella, että kun
- 51:56pääoma on on aidosti kansainvälistä, niin se liikkuu
- 52:01digitaalisesti paikasta toiseen helposti niin.
- 52:06Onko se kuitenkin sellainen harha harhaluulo, että pitääkö
- 52:09olla oikeasti lähellä sijoittajia, että saa sitä
- 52:11rahaa? Joo mun tulkinta asiasta on
- 52:15näin, että se paikallisuus ratkaisee.
- 52:19Teoriassahan kyllä pääomat pitäisi allokoitua tehokkaasti
- 52:23sinne. Missä se on kannattavimmassa
- 52:25käytössä ja näin varmasti on, jos puhutaan esimerkiksi
- 52:29pörssilistatuista yrityksistä, mutta startup-kentällä ja itse
- 52:34asiassa tähänkin on jonkin verran ihan tieteellistä
- 52:37tutkimusevideä, niin startup-kentässä näyttäisi
- 52:42olevan niin, että pääomasijoittajat suosii lähellä
- 52:47olevia yrityksiä ja se saattaa kuulostaa oudolta, mutta sille
- 52:51on itse asiassa ihan järkevä syy.
- 52:53Ja se syy on se, että jos sä teet.
- 52:56Sijoituksia startup-yrityksiin niin.
- 52:59Siinä on iso. Sitä sanotaan epäsymmetriseksi
- 53:03informaatioksi. Eli sä tiedät paljon vähemmän
- 53:06pääomasijoittajana kaukana olevasta yrityksestä kuin mitä
- 53:09se yritys tietää itsestään, niin se on vaikea tehdä sijoituksia
- 53:13tämmöisiin yrityksiin, joita sä et kuitenkaan sitten kovin hyvin
- 53:16tunne. Pörssilistatusta yrityksestä.
- 53:19Sulla on paljon enemmän globaalisti helposti saatavilla
- 53:22olevaa informaatiota. Analyytikot seuraa, tekee
- 53:25suosituksia. Ja ja ja siinä mun mielestä
- 53:29tapahtuu nyt tää. Muutos ja se muutos on tosiaan
- 53:32se, että että kun sä sä toimit jossain ekosysteemissä, sanotaan
- 53:36vaikka piilaakso tai Helsinki. Sä sä tunnet kaikki yrittäjät
- 53:41sieltä lähtökohtasi. Sä tunnet muut sijoittajat.
- 53:44Sulla on korkeampi luottamus paikallisiin paikallisiin tota
- 53:48yrityksiin, yrittäjiin ja muihin toimijoihin ja sitten se on
- 53:51niinku se on paljon helpompaa. Se on paljon helpompi valvoa.
- 53:56Yrityksen toimintaa, joka sijaitsee vaikkapa 100 km päässä
- 54:00sun. Konttorista kun toista yritystä,
- 54:03joka sijaitsee. 5000 km päässä ja ja tästä muodostuu sitten
- 54:09semmoinen haaste ja lopputulos on se, että suositaan
- 54:13paikallisia sijoituskohteita. OK no startup-maailmassa
- 54:18puhutaan monesti rahoituskierroksesta, eli niitä
- 54:20on presete ja ABCD ja niin edelleen niin monta kuin niin
- 54:26monta kuin on aakkosia niin niin tota.
- 54:30Näkyykö tämä ilmiö siis kaikessa vaiheessa?
- 54:34Jälleen kerran. En tunne kaikkia yksityiskohtia,
- 54:38mutta se ymmärrys mikä mulla on startup-skenestä on, on se, että
- 54:43ensinnäkin parhaat yritykset yrittäjät saa rahaa.
- 54:47Ihan sama missä ne on. Ihan sama mikä on yrityksen
- 54:50vaihe ja jos se on todella kova yritys, se on todella kova
- 54:53tiimi. Sä oot pizzata sen hyvin ja
- 54:56sulla on sä et joudu jonkin verran verrattuna.
- 54:58Ne mun käsitys on se että ne saa aina rahaa.
- 55:01Sitten se niinku että alkuvaihe versus myöhäisempi vaihe niin
- 55:05myöhäisemmän vaiheen yritysten on vähän helpompi.
- 55:08Saada. Kansainvälistä pääomaa, koska ne
- 55:12on jo osoittaneet, että heillä on kyky kasvaa.
- 55:16He he pystyy näyttämään vaikkapa 5 vuoden track record siitä
- 55:21miten vaikkapa liikevaihto on kasvanut ja heillä dataa siitä,
- 55:24että tää heidän innovaatio oikeasti toimii, niin silloin se
- 55:28on paljon helpompi. Paljon helpompi käydä
- 55:31juttelemassa kansainväliselle pääomasijoittajalle ja ja
- 55:35pitchata sitä sitä ajatusta. Tää on nyt mun ymmärrys joku
- 55:38startup-yrittäjä voi sitten ehkä korjata jos olen.
- 55:41Olen väärässä, mutta näin niinku mulla on yleiskuva asiasta ja
- 55:45tota. Sitten jos me palataan vielä
- 55:46siihen pääoman paikallisuuteen niin siitä on jonkin verran
- 55:50siis. Tutkimustuloksia, että isossa
- 55:54kuvassa WC rahastot. Jos katsotaan niinku heidän
- 55:59sijoitusten maantieteellistä jakaumaa ja sitten sitä että
- 56:03miten startup niinku startupien määrä ja niiden kasvu eri
- 56:06puolilla tapahtuu niin jos ajatellaan, että he he eivät
- 56:11välittäisi siitä että minne he sijoittaa niin heidän pitäisi
- 56:14niinku tilastollisesti paljon enemmän sijoittaa niinku
- 56:18laajemmasti. Alueellisesti.
- 56:20Mitä he oikeasti sitten? Että se se käsittääkseni
- 56:24kuitenkin pätee riippumatta siitä vaiheesta missä yritys on,
- 56:28mutta mutta se on niinku silti erota.
- 56:30Vaikka sä olisit ajatella että sä olet jo myöhemmän vaiheen
- 56:33yritys suomessa ja myöhemmän vaiheen yritys piilaaksossa,
- 56:37niin lähtökohtaisesti käy niin, että se myöhemmän vaiheen
- 56:40yritys. Jos mä nyt täysin samanlaisia
- 56:42yrityksiä muuten, niin se piilaaksossa oleva vaan pystyy
- 56:45keräämään enemmän enemmän rahoitusta.
- 56:48Kyllä, mutta tää tää ei sinänsä ole yllättävää, koska on sanottu
- 56:52monesti ja se myös on linjassa sen kanssa mitä mitä kerroit
- 56:56että alussa ei tiedetä. Kauheasti ei ole mitään lukuja
- 57:00ei ole, ei ole oikeastaan minkäänlaista liikevaihtoa eikä
- 57:03muuta niin niin PC rahastot ja henkilösijoittajat sijoittavat
- 57:09tiimeihin ihmisiin ennen kaikkea.
- 57:12He haluavat nähdä, että juuri nämä ihmiset voivat tuottaa sitä
- 57:16kasvua, ei niinkään siihen tuotteeseen.
- 57:18Totta kai. Sen idean pitää olla loistava,
- 57:21mutta ennen kaikkea niihin ihmisiin ja tavallaan se on.
- 57:23Se on sellaista dataa mitä ei voi mitata.
- 57:26Sun pitää tavata ihmisiä just näin niin niin tota tää tää
- 57:31jotenkin sit. Sitten aiheuttaa sellaisen
- 57:35tilanteen, että kansainvälistä pääomaa ei ole alkuvaiheessa
- 57:39kauheasti tarjolla suomessa, mutta sitten myöhemmin olisi.
- 57:42Sehän puoltaisi oikeastaan sitä politiikkaa, että meidän pitäisi
- 57:45nimenomaan investoida omilla rahoillaan enemmän suomalaisiin
- 57:50startuppeihin. Mutta sitten jos meillä ei ole
- 57:53julkista rahaa nyt ja sitä supistetaan, eikä ole
- 57:56yksityistäkään rahaa kauheasti. Niin sehän johtaa oikeastaan
- 58:00aivovuotoa ja ne on niinku. Alkuvaiheessa, että kuka on se
- 58:05ihminen, joka pystyy perustamaan jotain sellaista
- 58:08pääomaintensiivistä projektia tänne se on todella todella
- 58:11haastavaa. Jos me vielä vähän pureudutaan
- 58:14tähän kysymykseen tota, jos me nyt otetaan oletettuna se että
- 58:19WC rahastot suosii lähellä olevia yrityksiä ja se syy
- 58:23siihen on se, että he yrittävät saada paremman.
- 58:27Valvonta-aseman suhteessa tähän tiimiin tai yritykseen, niin
- 58:32eikö looginen lopputulos ole se, että sun kannattaisi WC
- 58:36rahastona pyrkiä siirtämään sun portfolio-yritys lähelle?
- 58:43Ja ja tästä itse asiassa on jonkin verran anekdootteja kun
- 58:47olikohan se zendeskin bendes-nimisen yrityksen
- 58:51perustaja antoi haastattelu. Mä kai kaivelin.
- 58:55Mä oon siis kaivellut hyvin paljon niinku yrittänyt etsiä
- 58:57anekdootteja jos mua kiinnostaa ja tää tää aihe niin hän oli
- 59:01antanut haastattelun lehdelle missä hän sanoi että jokaisen
- 59:05jenkkiläisen WC rahaston kanssa. Jonka he, jonka kanssa he kävi
- 59:09keskusteluja niin muuttoi yhdysvaltoihin ja rahoituksen
- 59:12saaminen kulki käsi kädessä. Mä en tiedä käykö näin usein,
- 59:17mutta mutta mun mun ymmärrys asiasta on, että silloin kun
- 59:22vaikkapa iso jenkkiläinen WC sijoittaa suomalaiseen tai
- 59:26eurooppalaiseen yritykseen niin viesti on se, että tää firma
- 59:29kannattaisi ehkä siirtää siirtää yhdysvaltoihin ja otetaan nyt
- 59:35suomalainen nimeltämainitsematon.
- 59:38Yritys, joka keräsi hyvin ison rahoituskierroksen tänä vuonna
- 59:41ja siellä on. Hallituksessa enää yks
- 59:46eurooppalainen tota henkilö ja toimitusjohtajan
- 59:51yhdysvaltalainen ja sitten mietitään, että mihinkä sitten
- 59:55sitä johtoryhmää palkataan tulevaisuudessa on hyvin
- 59:58todennäköistä, että se palkataan jenkkeihin ja sitten sen firman
- 1:00:00fokus siirtyy sinne. Josta sitten päästään siihen,
- 1:00:05jos me jätetään pari kysymystä taaksepäin oli se, että mikä
- 1:00:08tuotto me saadaan julkisille. T et k investoinneille jos
- 1:00:11firmat lähtee. Pois suomesta tai euroopasta.
- 1:00:16Missä arvonlisä luodaan? Missä uudet työpaikat muodostuu?
- 1:00:20Mä en tiedä, tavallaan vain tulevaisuus sitten näyttää miten
- 1:00:24miten näissä keisseissä käy, mutta mutta voi olla niin, että
- 1:00:28isompi osa yrityksistä sitten myöhäisemmän vaiheen yrityksistä
- 1:00:31siirtyy siirtyy pois suomesta pikkuhiljaa.
- 1:00:34Joo, itseasiassa suomella on negatiivisessa mielessä
- 1:00:38sellainen uniikkiasema maailmalla ja mä en keksi monta
- 1:00:41vastaavaa maata, jotka olisivat väestöllisesti yksi pieniä ja
- 1:00:45kaukana. Muista markkinoista tulee
- 1:00:48mieleen esimerkiksi uusi-seelanti ja australia,
- 1:00:51jotka ovat väestöllisesti pieniä ja kaukana niin.
- 1:00:55Vaikuttaa siltä, että meillä on tää maantieteen takia niin niin
- 1:00:59sellainen vaikea tilanne. Niin oikeastaan meidän pitää
- 1:01:05ehkä käyttää jotain muita keinoja rahoituksen suhteen, kun
- 1:01:09mitä muualla käytetään, että nää tämmöiset kansainväliset WCT ei
- 1:01:13välttämättä ole se toimivin resepti suomessa.
- 1:01:16Niin pitäisikö meidän keksiä jotain omanlaisia uusia
- 1:01:19rahoitusinstrumentteja? Tuleeko sulla mieleen, että mikä
- 1:01:21on sellainen rahoitusinstrumentti voisi
- 1:01:23toimia teoriassa. Jos me katsotaan tilastollisesti
- 1:01:27minkälaiset yritykset yhdysvalloissa on esimerkiksi
- 1:01:30pärjännyt todella hyvin, niin ne on lähtökohtaisesti kaikki WC
- 1:01:35rahastojen tukemia yrityksiä ja näyttäisi siltä, että että tota
- 1:01:40WC rahastot ei pelkästään tuo rahaa siihen yritykseen, vaan
- 1:01:46myös kontakteja osaamista. Jonkinlainen playbook mitä sä
- 1:01:50kansainvälistyt tän yrityksen tän kasvatatkin semmoinen isoksi
- 1:01:53totta. Että mä mä näkisin että se WC
- 1:01:56malli on edelleen ihan hyvä, mutta se kysymys on, että mistä
- 1:02:02me saadaan tarpeeksi pääomia ja sitten ehkä myös
- 1:02:05kanssasijoittajia WC kierroksiin.
- 1:02:09Mä näkisin että että se on se ydinkysymys suomessa, että miten
- 1:02:12me saadaan lisättyä isojen www.rahastojen määrää.
- 1:02:15Vähän sama mitä lifeline nyt teki. 400 miljoonan rahasto
- 1:02:20voisi olla varm ehkä vielä isompi voisi olla
- 1:02:22tulevaisuudessa ehkä miljardin kokoinen w.
- 1:02:24Rahasto seuraavan 10 vuoden sisällä niinku miksi ei varmaan
- 1:02:30tapahtuukin näin, mutta ja jälleen kerran ehkä
- 1:02:34disglaymerena nyt edelleen, että mä en ole asiantuntija niinku
- 1:02:36WCWC markkinassa että puhun ehkä enemmän sitten niinku
- 1:02:40maallikkona, mutta se mitä mä mä katson asiaa niin meidän pitäisi
- 1:02:44jotenkin saada pumpattua WC markkinaan lisää rahaa
- 1:02:49tulevaisuudessa tai ainakin. Sellaista rahaa joka kykenee
- 1:02:53pitämään kiinni myös myöhäisemmän vaiheen
- 1:02:55yrityksistä. Joo kyllä en tiedä siis no
- 1:03:01rahoituskierrokset rahoituskierrokset yleensä
- 1:03:04toimii sillä tavalla, että niissä on aina joku liidaava
- 1:03:07taho eli yksi johtava sijoittaja WC.
- 1:03:11Joskus joku enkeli niin tuota muut seuraavat perässä, niin
- 1:03:16toivoisiko toimisto sellainen, että että suomessa nimenomaan
- 1:03:19julkinen toimija olisi se liidaava.
- 1:03:23Sijoittaja esimerkiksi no meillähän on rahaa.
- 1:03:25Meillä on eläkerahastot. Niin voisiko tämä olla sellainen
- 1:03:29resepti, joka toimisi suomen tapauksessa, että me saadaan
- 1:03:32sitä kautta kansainvälistä WC rahoitusta sitten erityisesti
- 1:03:37myöhemmässä vaiheessa? No se voisi olla voisi olla
- 1:03:40yksi. Mä tiedän, että moni ihminen ja
- 1:03:44päättäjä ja etenkin eläkevakuutusyhtiössä
- 1:03:47työskentelevä henkilö suhtautuu näihin ajatuksiin tosi
- 1:03:51varovaisesti, koska esimerkiksi just eläke varojen pääasiallinen
- 1:03:58tehtävä kai on kuitenkin varmistaa, että meillä on kyky
- 1:04:01maksaa tulevaisuudessa eläkkeitä, mutta mä ajattelisin.
- 1:04:05Ja sitten niinku, että se tavallaan, että heidän tehtävä
- 1:04:07ei ole sitten pyrkiä. Kasvattamaan suomen
- 1:04:10startup-sektoria tai pitämään niitä yrityksiä suomessa.
- 1:04:13Mutta mä mietin asiaa myös silleen, että jotta me pystytään
- 1:04:16maksamaan tulevaisuudessa meidän.
- 1:04:19Eläkevastuut täyttämään ne eläkevastuut, niin suomessa
- 1:04:22pitäisi olla myös talouskasvua. Tää olisi hyvä, että olisi
- 1:04:25talouskasvua ja työllisiä ja ja tota muutenkin julkinen sektori
- 1:04:31hyvässä jamassa ja ja sitten kun mä katson meidän olemassa olevaa
- 1:04:35elinkeinorakennetta mä en. Näe sellaista tulevaisuutta me,
- 1:04:41että me pystyttäisi niinku pitää tää maa pystyssä ilman että me
- 1:04:46saadaan myös elinkeinorakenteen uudistamiseen uudistumista ja
- 1:04:51siinä startupit on hyvin tärkeässä roolissa ja siinä
- 1:04:54heidän heidän rahoitus on hyvin tärkeässä roolissa.
- 1:04:57Ja sitten vielä siitä, että että pitäisikö olla niinku liidaava
- 1:05:01sijoittaja joka toimii julkisella rahalla.
- 1:05:06Mä en osaa vastata. Mä en ehkä uskallakaan sanoa,
- 1:05:10että mikä on mikä on tätä. Ehkä pitäisi kysyä sitten niinku
- 1:05:13ihmisiltä jotka oikeasti tekee WC sijoituksia näitten en.
- 1:05:18En tiedä miten se, miten se toimii, mutta suomessa on
- 1:05:21kuitenkin niinku esimerkiksi tesi.
- 1:05:26Tukee hyvin tai tesinhän tarkoitus on olla mukana
- 1:05:28semmoisissa, etenkin semmoisissa vaiheissa, joissa on vaikea
- 1:05:31saada. Esimerkiksi WC markkinoilta
- 1:05:35rahaa tai ulkomailta, ettei se sitten hyppää hyppää tämmöisissä
- 1:05:38keissiissä mukaan. He sijoittaa yrityksiin jotka
- 1:05:43pärjää ja. Mitä mä ajattelin yksi esiläisen
- 1:05:48kanssa. Hän sanoi sen jotenkin tosi
- 1:05:49hytemäkkäästi, että he sijoittaa yrityksiin, jotka ei jotka
- 1:05:53pärjää, mutta eivät pärjää ilman heidän rahaa ja he pysyy poissa
- 1:05:58semmoisissa semmoisissa semmoisissa keisseistä jotka
- 1:06:02pärjäisi ja muutenkin ja he pysyy etenkin poissa semmoisista
- 1:06:07keisseistä jotka ei pärjää vaikka ne saisi mistä rahaa.
- 1:06:11OK eli tota he pyrkii niinku paikkaamaan markkinoita, mutta
- 1:06:15pysyy nerossa sitten. Mutta eikö se ole nimenomaan
- 1:06:18julkisten investointien tarkoitus?
- 1:06:21Kyllä se on nimenomaan se, että kuinka paljon sitä tehdään ja
- 1:06:24tehdäänkö sitä myös sitten myöhemmän vaiheen yrityksiin
- 1:06:27esimerkiksi sillä perusteella, että ne pysyisi vaikka täällä
- 1:06:30pidempään ja ja tota. Rakentaisin sitä
- 1:06:34tulevaisuuttansa suomessa. Se on ehkä se kysymys, mutta se
- 1:06:39on se on siis todella. Ne on todella vaikeita kysymys
- 1:06:41kun mä olen jutellut myös ihmisten kanssa, jotka on
- 1:06:43esimerkiksi eläke töissä eläkevakuutus skenessä ja tota.
- 1:06:48Siellä. Siellä se viesti on yleensä se,
- 1:06:51että nyt tän asian kanssa olisin todella varovainen, että
- 1:06:55eläkerahoilla on kaikenlaista mahdollista käyttöä ja ja tota
- 1:07:00suhtautuu tähän varauksella, mutta se ehkä vielä niinku jos
- 1:07:04katsotaan yhdysvaltoihin ja mitä siellä miten siellä on itse
- 1:07:07asiassa WC markkinoilla lähtenyt kasvaa, niin se yksi laukaiseva
- 1:07:11tekijä siellä on ollut nimenomaan eläkevakuutus ja
- 1:07:14vakuutusyhtiöt. 70 60 70 luvulla en muista nyt vuosilukua
- 1:07:21harmillisesti ulkoa, mutta siellä tehtiin lakiuudistus,
- 1:07:27joka siis tämä laki. Kyseinen laki ohjasi sitä, miten
- 1:07:30eläkevakuutusyhtiöt voi sijoittaa varaajansa ja se oli
- 1:07:34pieni tekstimuutos. Sitä kutsutaan nimellä freudment
- 1:07:37man rool sen voi googlata ja katsoa mitä se on mennyt.
- 1:07:40Se oli pieni tekstimuutos jossa. Muutettiin hieman sitä, että
- 1:07:45että sä saat. Eläkevakuutusyhtiönä vapaammin
- 1:07:48sija tai tämmöisiä vähän riskisempiin kohteisiin ja se
- 1:07:52oli pieni ja prosentuaalinen muutos.
- 1:07:55Niistä eläkevakuutus tai eläke eläkevaroista ihan muutamia
- 1:08:00prosentteja, mutta se laukesi se oli niin iso osa.
- 1:08:03Silloin kuitenkin kun sitä katsoi, että mikä WC markkinan
- 1:08:06koko silloin oli, niin siinä virtasi niin paljon uutta rahaa,
- 1:08:10että jälleen kerran jos me kaataa WC markkinaa ennen sitä
- 1:08:12muutosta ja sen jälkeen, niin me nähdään selkeä trendimuutos.
- 1:08:17Ja tää on mun mielestä mielenkiintoinen.
- 1:08:20Mun mielestä kohta jota kannattaisi ehkä miettiä.
- 1:08:24Miettiä myös suomessa, että pitäisikö täällä yksi sopien
- 1:08:27päättää, että enemmän eläkevaroja allokoitaisiin
- 1:08:32tavalla tai toisella listaamattomiin osakeyhtiöihin
- 1:08:36ja etenkin sinne kasvuyrityskenttään edelleen
- 1:08:40listaamattomat on on parhaiten tuottava tota osa siitä, mihin
- 1:08:47eläkevakuutusyhtiöt sijoittaa rahoja ja näin ei siis julkisia.
- 1:08:51Tilastoja pystyy kaivamaan muistaakseni telan telan RYN
- 1:08:55tota. Verkkosivuilta.
- 1:08:57OKOK no mikäs siinä miksi me ei tehdä vitsi tehdään vaan joo
- 1:09:03tehdään vaan joo no OK tää on hyvä esimerkki.
- 1:09:07Me voitaisiin peräti niinku osittain kopioida se suomeen,
- 1:09:11kunhan vaan löydetään sitä poliittista tahtoa mutta.
- 1:09:16Onko muita sellaisia politiikkamalleja mitä
- 1:09:19voitaisiin sun mielestä kopioida ulkomailta suoraan ei ja mä en
- 1:09:23puhu nyt pelkästään rahoituksesta vaan startupeista.
- 1:09:27Yleensä ottaen vaikkapa niinku työllisyyden suhteen.
- 1:09:31Meillähän on mun täytyy niinku oikein miettiä, että mitä me
- 1:09:34ollaan kirjoitettu meidän erilaisiin.
- 1:09:37Erilaisiin papereihin, mutta se no ehkä se yksi mitä tässä tässä
- 1:09:41jo niinku sivuttiinkin lyhyesti niin on se mä sanoin sitten
- 1:09:46ulkomaisen työvoiman ja paluumuuttajien tota vero
- 1:09:50verokohtelu, että se on niinku suomessa on verrattain korkea
- 1:09:54verotus. Ja sitten jos me targetoidaan
- 1:09:58verouudistuksia sen sijasta että tehtäisi vaikka yhteisöveron
- 1:10:03alennus, mikä on siis mun mielestä virhe?
- 1:10:05Sen 2 prosenttiyksikön alennus suomen yhteisöverokantaan, joka
- 1:10:09nyt olen tulossa niin jos me sitten vastavirhe, koska se.
- 1:10:14On liian laaja ja kallis uudistus eikä kohdennut
- 1:10:19välttämättä oikein mun mielestä eli eli se, että me alennetaan
- 1:10:22kaikkien yritysten maksamaan verokantaa.
- 1:10:26Siellä on varmasti paljon yrityksiä, joiden jonka
- 1:10:30investointeihinsa vaikuttaa, mutta sen sijasta meidän
- 1:10:33käyttäisi kannattaisi käyttää sen.
- 1:10:36Oliko se nyt 800 miljoonaa viiva miljardi niin mieluummin.
- 1:10:40Että targetoidaan veroalennuksia semmoisiin paikkoihin, jossa.
- 1:10:45Jossa me saataisiin enemmän hyötyä tietyltä sektoreilta.
- 1:10:49Meidän ei tän tarvitse välttämättä olla just
- 1:10:51startupeihin, mutta se voi olla vaikkapa laajemmin yrityksiin,
- 1:10:55jotka tekee innovatiivisia hankkeita tai tutkimus tai
- 1:10:58kehitystä, josta saadaan enemmän talouskasvua tai sitten.
- 1:11:04Tietyn. En mä tiedä vaikkapa henkilöiden
- 1:11:06verokannan alentamiseen, jotka tekee tutkimus ja kehitystyötä.
- 1:11:10Sekin voisi olla. Tossa on tossa on just se
- 1:11:12haastava puoli, että tavallaan julkisen toimijan pitäisi valita
- 1:11:15voittajat ennakkoon että se on sama kuin sijoituksessa.
- 1:11:18Eikä tässä ole se ongelma. Just.
- 1:11:21No tässä ei koska siis tai mun mielestä se että valitaan
- 1:11:24voittajat niin se tarkoittaa, että me valitaan tietyt
- 1:11:27yritykset. Mutta että me valittaisi vaikka
- 1:11:30semmoiset. Että niinku kannustettaisiin
- 1:11:33innovoimaan, niin mun mielestä se on eri asia kun että me
- 1:11:36valitaan yksittäisiä yrityksiä ja voittajaksi että se on
- 1:11:39niinku. Nää on hyvin.
- 1:11:41Nää on lähellä toisiaan. Se on sun argumentti on on ihan
- 1:11:43validi, mutta se mitä mä ajattelen niin on se että ei
- 1:11:48mahdollisimman vähän pyrittäisi. Edes suositaan tiettyjä
- 1:11:50yrityksiä, mutta enemmän että suositaan sellaista toimintaa.
- 1:11:54Mun mielestä investointeja ja ja ehkä sitten vielä se, että vähän
- 1:11:58vähän minkälaisia investointeja että niinku tutkimus ja kehitys
- 1:12:03on edelleen. Mä sanon että se on yksi paras.
- 1:12:05Paras tapa saavuttaa pitkän aikavälin talouskasvua.
- 1:12:10Voitaisiin vielä hieman tarkentaa noita startuppien
- 1:12:14toimialoja, että. Näkyykö teidän datassa jotenkin,
- 1:12:19että oikeastaan mitä suomalaiset startupit yleensä ottaen yrittää
- 1:12:23kehittää? Minkälaisia ratkaisuja tuotteita
- 1:12:26ne on? Onko siellä jotain deep techiä?
- 1:12:28Onko siellä jotain? Ohjelmista tai miten se näkyy
- 1:12:33datassa? Joo, mä sanoisin että
- 1:12:35lähtölaukaus. Mun mielestä suomalaisen
- 1:12:39startup-ekosysteemillä on osittain ollut peliteollisuus.
- 1:12:42Se on ensimmäinen mun nähdäkseni semmoinen tarpeeksi katea kapea
- 1:12:47sektori, joka on pärjännyt todella hyvin, ei pelkästään
- 1:12:51suomessa vaan globaalisti on ihan niinku ykkös ykkösluokan
- 1:12:55firmoja muun muassa supercell rovio remedi on on mun mielestä
- 1:13:01huikea esimerkki. Tai huikeita esimerkkejä siitä,
- 1:13:05miten peliteollisuus on päällä. Se on niinku yksi selkeä.
- 1:13:07Se on edelleen iso merkittävä merkittävä sektori.
- 1:13:11Sitten nyt vähän niinku jos mennään vähän tuoreempiin
- 1:13:14yrityksiin, niin sektoreina kvanttiteknologia se on
- 1:13:18debtegia. Se on pitkä vuosikymmenten
- 1:13:21tutkimus toimintatapana takana. Meillä on iguom, joka tekee
- 1:13:26kvanttitietokoneita. Meillä on blue force, joka on
- 1:13:29absoluuttinen markkina ykkönen, kvanttitietokoneiden
- 1:13:32jäähdytysjärjestelmässä. Meillä on kvanttisoftaa myös.
- 1:13:38Ja meillä on yrityksiä, jotka tekee kvanttisirroja.
- 1:13:39Mä sanon, että meillä on niinku suomessa on hyvin
- 1:13:42poikkeuksellinen. Tämmöinen voi mä en tiedä.
- 1:13:45Tää on vaan tyhmä sana full stack.
- 1:13:47Jotenkin mä ajattelin silleen että meillä on se
- 1:13:49jäähdytysjärjestelmä joka tukee tätä toiminta.
- 1:13:52Meillä on varsinaisesti tietokoneita ja sitten on softaa
- 1:13:55että tavallaan nää kaikki yhdistetään.
- 1:13:56Se on tosi vahva, tosi vahva kombinaatio.
- 1:14:00Sitten on avaruusteknologia, se on myös deattecia ECIR orbit.
- 1:14:06Mun mielestä aisa ei on on todella nopeasti kasvava yritys,
- 1:14:11joka on osoittanut sen, että he pystyy myös tarjoamaan näitä
- 1:14:15globaalisti kilpailukykyisesti. Näitä heidän satelliitteja
- 1:14:18reorbit myöskin huikea rahoituskierros.
- 1:14:22Mun mielestä 50 miljoonaa tänä vuonna osoittaa sen, että tää on
- 1:14:26hyvin, hyvin tota pärjäävä yritys, mutta ehkä tuossa niinku
- 1:14:303 peliteollisuuskvanttia satelliitit.
- 1:14:35No. Kuitenkin start-upeista on on
- 1:14:38sellainen mielikuva monella ihmisellä.
- 1:14:40Uskoisin, että nää on tämmöisiä. Kerro nuorille kuunnelle, jotka
- 1:14:47haluavat pitää hauskaa, niin ajatellaan että ne on vaan
- 1:14:51tällaisia pieniä tekijöitä. Ei niillä ole mitään merkitystä.
- 1:14:54Niin miten vastaisit tuhonvaihteeseen?
- 1:14:57No datan perusteella. Ensinnäkään ei ole kovin nuoria.
- 1:15:02Itse asiassa menestyneet startup-yritykset niin siellä
- 1:15:05takana itse asiassa aika en nyt sano iäkkäitä, mutta siis ei
- 1:15:09nuoria henkilöitä. Eli se on mun mielestä.
- 1:15:13Se on harhakuva. Se ei myöskään ole sitä, että
- 1:15:17että tehdään niinku kirjoitetaan koodia tietokoneelle.
- 1:15:20Ja sitten meillä on joku hieno softa.
- 1:15:21Siis se on myös sitä, mutta mutta se ei ole pelkästään sitä
- 1:15:25ja ja tota ja isossa kuvassa se ei siis todellakaan ole
- 1:15:29pelkästään sitä ja se se niinku pystytään osoittamaan
- 1:15:32osoittamaan datalla, että ne on niinku niinku ne on harhakuvia,
- 1:15:36mutta se mitä se on niin on tosiaan.
- 1:15:39On tosiaan sitä, että henkilöt jotka on erittäin ahkeria ja
- 1:15:42yleensä korkeasti koulutettuja. Ja tota muutenkin pärjäävät
- 1:15:49elämässä silleen hyvin. Niin he on sitten ihmisiä jotka
- 1:15:52on mukana mukana ja yleensä näissä yrityksissä.
- 1:15:57Mulla on yksi kysymys. Minkä mä haluaisin esittää sulle
- 1:16:00ja sitten ennen sitä voitaisiin ottaa tällaiset jompikumpi
- 1:16:04tyyliset. Kysymykset.
- 1:16:06Joo tää on hauska joo. Kotimainen vai kansainvälinen
- 1:16:10pääoma? Kotimainen suuri rahasto vai
- 1:16:16monta pientä suuri nopea exit vai pitkä peli pitkä peli,
- 1:16:21eläkerahastot vai yksityiset sijoittajat?
- 1:16:26No yksityiset sijoittajat. RND vai go to market?
- 1:16:30RND. Pohjoismainen yhteistyö vai oma
- 1:16:33kansallinen strategia? Oma kansallinen strategia,
- 1:16:38regulaation purku vai verokannustimet?
- 1:16:44Regulaation purku. Talentti vai raha.
- 1:16:49Palattiin. Kyllä ja nyt se viimeinen
- 1:16:52kysymys. Mitä haluat?
- 1:16:55Minkälaisen viestin haluaisit lähettää päättäjille tämän
- 1:16:59keskustelun perusteella ja tämän teidän raportin perusteella?
- 1:17:04Päättele viesti. Ottakaa aikaisempaa enemmän
- 1:17:07startup-yritykset huomioon ja ja niiden tarpeet, koska suomen
- 1:17:11tulevaisuus makaa näissä yrityksissä.
- 1:17:15Kyllä oliko se tarpeeksi lyhyt? Se on hyvin kiteytetty.
- 1:17:20Startup suomen startup-yhteisön pääekonomisti jusaf chat.
- 1:17:23Kiitoksia, että kävit signaali podcastin haastateltavana, että
- 1:17:26tämä oli erittäin valaiseva keskustelua.
- 1:17:29Kiitos. Haluaisin lopuksi lainata
- 1:17:33tekstin pätkää timo ahopellon ja juuri engelmin
- 1:17:38startup-käsikirjasta, joka ilmestyi viime kuussa.
- 1:17:43Startup-yrityksellä on suomalaisessa rahoitusmaailmassa
- 1:17:46totuttu pitämään lasten temmellyskenttänä.
- 1:17:50Kerran eräs talousvaikuttaja vähättelee niiden merkitystä
- 1:17:53kansantaloudelle todetaan sen jäävän siihen, että jostain
- 1:17:57nuorista kundeista tulee silloin tällöin miljonäärejä.
- 1:18:02Vuonna 2018 timo esitti helsingin sanomien talouden
- 1:18:07puolustuskurssilla, että 100 uutta 100 miljoonan arvosta
- 1:18:11startupia uudistaisi suomen talouden.
- 1:18:16Ajalle ominaista olisi se, että esityksen jälkeen eräs tunnettu
- 1:18:20taloustieteilijä. Ponnahti seisomaan ja tuomitsi.
- 1:18:24Tuon silkkaa unelmahättöä. Vetäkäämme johtopäätöksiä tästä.
- 1:18:30Itse kukin mun nimi on george lapinlampi ja tämä oli signaali
- 1:18:35podcast ensi jaksoon moi moi.